Heinäkuun musiikkijuhlat perutaan – Festivaali pidetään kahdessa osassa syksyllä ja talvella

Suomen hallitus tiedotti keskiviikkona 22.4. koronavirusstrategiastaan. Rajoitustoimia puretaan asteittain ja hallitusti.

Suomi jatkaa yli 500 hengen yleisötilaisuuksien kieltoa ainakin 31.7. saakka. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikki tämän kokoluokan yleisötapahtumat joudutaan perumaan. Päätöksen myötä myös Mikkelin musiikkijuhlat peruu kaikki heinäkuulle suunnitellut konsertit, luennot, seminaarit ja oheistapahtumat. Musiikkijuhlat oli tarkoitus pitää 4.–12.7.

Musiikkijuhlat järjestetään myöhemmin jaettuna kahteen osaan, joista ensimmäinen järjestetään lokakuussa ja toinen maaliskuussa 2021. Tarkemmista päivämääristä tiedotetaan niiden varmistuttua. Lisäksi ohjelmisto kaksiosaiselle tapahtumalle julkistetaan myöhemmin. Osa heinäkuulle suunnitelluista konserteista toteutuu sellaisenaan.

Musiikkijuhlille jo ostetut liput käyvät tuleviin konsertteihin. Musiikkijuhlat ottaa mahdollisimman pian yhteyttä kaikkiin lipun ostaneisiin, ja kertoo eri vaihtoehdoista. Luonnollisesti myös lipun hinnan palauttaminen on mahdollista, jos sopivaa korvaavaa konserttipäivää ei löydy.

Puuilo avaa tavaratalon Mikkelin Karikkoon

Erityisesti tee-se-itse asiakkaita palveleva Puuilo avaa uuden tavaratalonsa Mikkelin Karikkoon loppuvuonna 2020.

Puuilo kertoo tiedotteessaan saaneensa paljon asiakaspalautetta, jossa myymälää Mikkeliin on toivottu. Kun sopiva kauppapaikka löytyi samasta kiinteistöstä Karikon LIDL -myymälän kanssa, toimitusjohtaja Juha Saarelan mukaan ratkaisu oli helppo.

– Näinä poikkeuksellisina aikoina on mukava kertoa myös kasvusuunnitelmista. Käsillämme oleva kriisi on ennennäkemätön mutta ohimenevä ja suuntaamme katseemme jo tulevaisuuteen. Mikkelin markkina-alue ympäristöineen on kaikilta osin meille sopiva, eikä meillä ole ennestään yhtään yksikköä Etelä-Savon maakunnassa, Saarela sanoo.

Koronaviruskriisistä huolimatta Puuilon alkuvuoden myynti on tiedotteen mukaan ollut vahvassa kasvussa kaikissa ketjun 29 tavaratalossa sekä verkkokaupassa. Alkuvuodesta on avattu uudet myymälät jo Kotkaan ja Seinäjoelle. Mikkelin lisäksi Puuilo etsii aktiivisesti myös muita laajentumiskohteita ympäri Suomea.

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy on iloinen kuullessaan että Puuilo julkisti päätöksen tavaratalon avaamisesta Mikkeliin.

– Yritystä on toivottu Mikkeliin jo 2 vuoden ajan ja matkan varrella olemme käyneet läpi monia tontti- ja tilavaihtoehtoja. Karikossa on tällä hetkellä erittäin hyvä liikekeskittymä ja uskon että paikka on Puuilolle mainio, iloitsee kehittämispäällikkö Hannele Hynninen.

Kuva: Puuilo Oy, toimitusjohtaja Juha Saarela

Laki yrittäjien oikeudesta työttömyysturvaan tulee voimaan 8.4.2020

Yrittäjät voivat saada väliaikaisesti työmarkkinatukea koronavirusepidemian aiheuttaman äkillisen ja yllättävän kysynnän heikkenemisen vuoksi. Ratkaisu koskee kaikkia yrittäjiä riippumatta yritystoiminnan muodosta. Laki on voimassa 30.6.2020 asti.

Hallitus antoi 2.4.2020 eduskunnalle esityksen laiksi yrittäjien työttömyysturvaoikeuden väliaikaisesta järjestämisestä. Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen 6.4.2020. Tasavallan presidentti vahvisti lain 7.4.2020.

– Poikkeukselliset olosuhteet edellyttävät poikkeuksellisia ja ripeitä toimia. On hienoa, että lakimuutos saadaan näin nopeasti voimaan. Tavoitteenamme on turvata yrittäjien toimeentulo tässä erittäin vaikeassa tilanteessa, työministeri Tuula Haatainen sanoo.

– Yrittäjiin kohdistuvien paineiden helpottamiseksi tukea on mahdollista hakea ja saada takautuvasti, jos edellytykset vain täyttyvät, ministeri Haatainen kertoo.

Jos yrittäjä rekisteröityy työnhakijaksi viimeistään 15.4.2020, hänellä on oikeus työmarkkinatukeen työnhakua edeltävältä ajalta 16.3.2020 alkaen, vaikka työnhaku ei olisi voimassa. Tukea voi kuitenkin saada vasta siitä alkaen, kun edellytykset täyttyvät.

Millä edellytyksillä yrittäjä saa työmarkkinatukea?

Työmarkkinatuen saaminen edellyttää, että

  • yrittäjän päätoiminen työskentely yrityksessä on päättynyt tai
  • yritystoiminnasta saatava tulo on vähemmän kuin 1 089,67 euroa kuukaudessa siinä jokaista yrittäjänä työskentelevää henkilöä kohti.

Päätoimisen työskentelyn päättymisen tai tulon vähentymisen tulee johtua koronavirusepidemiasta.

Tuen saaminen ei edellytä yritystoiminnan lopettamista.

Miten yrittäjä hakee työmarkkinatukea?

Työmarkkinatuen maksaminen edellyttää, että henkilö ilmoittautuu työnhakijaksi TE-toimistoon ja hänen oikeudestaan työmarkkinatukeen annetaan työvoimapoliittinen lausunto Kelalle.

Käytännössä prosessi menee näin:

  1. Yrittäjä ilmoittautuu työnhakijaksi TE-toimistoon ja antaa selvityksen päätoimisen työskentelyn päättymisestä tai tulon vähentymisestä koronavirusepidemiasta johtuen.
  2. TE-toimisto antaa yrittäjän oikeudesta työmarkkinatukeen työvoimapoliittisen lausunnon Kelalle.
  3. Yrittäjä hakee työmarkkinatukea Kelasta.
  4. Kela maksaa työmarkkinatukea yrittäjälle.

Nopein ja vaivattomin tapa ilmoittautua työnhakijaksi on käyttää siihen TE-palvelujen Oma asiointi -verkkopalvelua. Oma asiointi -palveluun pääsee te-palvelut.fiTämä linkki ohjaa toiselle verkkosivustolle-sivustolta tai menemällä suoraan osoitteeseen: https://asiointi.mol.fi/omaasiointiTämä linkki ohjaa toiselle verkkosivustolle. Työmarkkinatuen hakeminen hoituu Kelan verkkopalvelussa kela.fiTämä linkki ohjaa toiselle verkkosivustolle.

Lisätiedot:

hallitussihteeri Eeva Vartio, TEM, p. 0295 047 082 (median kysymykset)

TE-palvelujen valtakunnallinen henkilöasiakaspalveluTämä linkki ohjaa toiselle verkkosivustolle, p. 0295 025 500 (yrittäjien kysymykset, huom. palvelussa on suuren kysynnän vuoksi ruuhkaa, käytäthän ensisijaisesti mahdollisuuksien mukaan sähköisiä palveluita)

Alkuperäinen uutinen TEM:n sivuilla.

ESR_yhdistelmalogo

Koronaryhmä tukee ja auttaa kriisin yli

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei kokosi jo reilut kaksi viikkoa sitten 11 asiantuntijan koronaryhmän, joka auttaa yrityksiä hakemaan poikkeustilanteeseen räätälöityä kehittämisrahoitusta ja ideoimaan uutta liiketoimintaa. Koronaryhmässä päivystää yhdeksän MikseiMikkelin yrityskehittäjää sekä neuvojat ProAgriasta ja Uusyrityskeskus Dynamosta. Tässä jutussa neljä mikseiläistä kertoo koronakevään tunnelmista.

Ainutlaatuinen sauma hakea kehittämisrahoitusta

Normaalioloissa Mari Meriläinen opastaa yrityksiä sukupolven- ja omistajanvaihdostilanteissa. Koronakevään valmennukset toteutetaan nyt verkossa. Omistajanvaihdosinfo pidetään 14.-15.4.verkossa ja sen aikana käsitellään myös ajankohtaisia yritystalouden teemoja. Verkon välityksellä mukaan mahtuu 250 osallistujaa.

”Parhaillaankin vireillä on useita omistajanvaihdoksia etenkin palvelualoilla toimivissa osakeyhtiöissä ja kommandiittiyhtiöissä.”

Puula Golf Oy:n toimitusjohtajana reilut neljä vuotta ja valtakunnallisessa myyntiyrityksessä yli 60 työntekijän esimiehenä toiminut Meriläinen on hankkinut vahvan työnantajaosaamisen. Hän muistuttaakin, että häneen kannattaa ottaa yhteyttä, kun yrityksessä pohditaan työehtosopimusten kiemuroita tai mahdollisia lomautuksia.

Yritysten koronarahoitusmuotoja on julkistettu viime viikkoina ja niiden myöntöehdot ovat ehtineet muuttua. Koronaryhmäläiset sanovatkin yrityksille, että näin asiat ovat ”tämänhetkisen tiedon mukaan”.

Ensimmäisenä rahoitusinstrumenteista julkistettiin Business Finlandin kaksiportainen kehittämisrahoitus. Jos yritys ehti hakea sitä ennen kuin hakukriteerit täyttävien yritysten työntekijämäärät muuttuivat, hakemukset käsitellään joka tapauksessa.

”Turhautua ei nyt kannata, eikä hävetä sitä, että hakee tukea. Kannattaa pikemminkin muistaa, että nyt kehittäminen on tehty niin helpoksi kuin mitä se julkisella tuella ylipäätään voi olla. Meillä on käytettävissämme ajantasaisin tieto, joten kannattaa olla yhteyksissä.”

Aiemmin toiminimet eivät ole voineet hakea kehittämisrahoitusta. Nyt sekin on mahdollista, jos niillä on palkkalistoillaan työntekijöitä. Yritykset saavat käyttöönsä nyt kehittämiskonsultin 30 euron päivähinnalla, kun tavallisesti se on maksanut 200-300 euroa.


Kuvassa Mari Meriläinen

Savonia-ammattikorkeakoulusta aikoinaan tradenomiksi valmistuneen ja Xamkissa talousosaajan täydennyskoulutuksen käyneen Meriläisen motto sopii hyvin poikkeustilanteeseen: luovuttaja ei koskaan voita, eikä voittaja koskaan luovuta.

”Tämä motto auttaa aina, kun hartiat alkavat mennä kasaan. Nyt ei saa luovuttaa, vaan etsitään yhdessä uusia mahdollisuuksia positiivisen kautta. Nyt on saatavilla yhteiskunnalta rahaa kehittämiseen ennätyksellisen helposti ja edullisesti.”

Tuotekehitys luo uutta liiketoimintaa

Tuotekehitys, tuotteistus ja yritysten kehittäminen kuuluvat Aki Hakalan erityisosaamiseen. Konetekniikan insinööri on työurallaan nähnyt, miten yrityksissä tehdään ihmeitä tuotekehityksen avulla.

”Koronakriisin alussa näytti siltä, että yrityksissä saattoi olla aluksi vähän epätoivoisiakin ajatuksia, mutta uskomattoman nopeasti alkoi löytyä uusia ideoita. Hyvin nopealla tahdilla seudun yritykset ovat anoneet kehittämisrahoitusta kymmenille uusille hankkeilleen.”

Kymmenisen vuotta Mikseissä työskennelleen Hakalan on yllättänyt positiivisesti sekin, että verkon välityksellä työskentely on räjäyttänyt ajattelua yrityksissä ja on saatu nopeasti luotua uudenlaisia liiketoimintamalleja.

”Vaikkapa omakotitalo-, mökki- tai salaojaremontteja toteutetaan nyt niin, ettei tilaus- tai toimitusvaiheessa tarvita ihmiskontaktia. Lääkäripalveluissa kohdataan asiakkaita ruudun välityksellä. Monilla yrityksillä on aivan huikeita uusia liiketoimintaideoita.”

Haastattelupäivänä Hakala on käynyt tapaamassa yrittäjää, joka paineen keskellä hakee rauhassa uusia avauksia, joiden odottaa tuottavan kassavirtaa 1-2 vuoden kuluessa.

”Tällaisten yrittäjien kanssa asioita pohdiskellessa voimaantuu itsekin. Taloushuolia on nyt kaikilla, eikä niiden alle kannata uupua, vaan haetaan yhdessä systemaattisesti ratkaisuja.”

Hakala veti aikoinaan vuosia Tekesissä teknologia-ohjelmia, syventyi yritysrahoitukseen ja edisti puurakentamista.

”Minulla on varmaan vieläkin modernin teollisen puurakentamisen kehittäjän leima otsassani. Sillä lohkolla riittää tekemistä edelleen tässä maassa.”

Nyt kehittämisrahoituksen haun kanssa painiville yrityksille hänellä on selkeä viesti.

”Ensin tehdään kunnon suunnitelma, koska sen pohjalta on helppo hakea rahoitusta isollekin hankkeelle, joka tukee kauaskantoista kehittämistä. Nyt kun yrityksissä saattaa olla hiljaisempi aika, tällaisten suunnitelmien tekemiselle voi jäädä paremmin aikaa.”


Kuvassa Aki Hakala

Yksinyrittäjä löytää nyt tukea

MikseiMikkelissä reilut neljä vuotta yrityskehittäjänä työskennellyt tuotantotalouden DI Kirsi Mättölä tuntee yrittäjän arjen. Hän on työskennellyt miehensä yrityksessä Hauhalan Puutuotteessa ja perheyrityksessä Rakennusliike V. Mättölässä. Hänellä on myös yritysneuvojan erikoisammattitutkinto.

”Matkailualan yritysten liiketoimintaa kehitin ProAgriassa yli seitsemän vuotta. Nyt MikseiMikkelissä tuen yritysten perustamista. Lisäksi olen mukana kahdessa hankkeessa, joista toinen edistää elintarvikevientiä Saksaan ja toisessa kehitetään terveysteknologian tuotteita palvelumuotoilun keinoin.”

Tällä hetkellä Mättölä neuvoo myös maahanmuuttajataustaisia yrittäjiä yrityksen perustamisessa. Neuvontatilanteissa voi olla puhelimen välityksellä mukana tulkki.

”Jos on kotoisin vaikka miljoonakaupungista, siellä toiminut liikeidea ei välttämättä toimi täällä. Lisäksi meikäläinen byrokratia rekisteröinteineen ja byrokratioineen on heille uutta.”

Koronakevään rahoitushaut ovat pidentäneet Mättölänkin etätyöpäiviä. Ensin neuvontaa hakivat Business Finlandille hakemuksia laatineet osake- ja kommandiittiyhtiöt sekä avoimet yhtiöt.

”Nyt rahoitusneuvoja kysyvät yksinyrittäjät, kuten kampaamot ja kivijalkakaupat. Niillä on suuri asiakaskato, mutta ei välttämättä resursseja pystyttää verkkokauppaa tai järjestää tuotteiden kotiinkuljetusta.”


Kuvassa Kirsi Mättölä ja Kata-koira

Yksinyrittäjille suunnattu 2000 euron tukiraha tulee huhtikuun alkupuolella haettavaksi, mutta vielä sitä varten ei ole tarkkoja tietoja..

”Yksinyrittäjien kanssa pohditaan nyt, mitä kuluja voisi karsia.”

Tiukin tilanne on vuoden alussa aloittaneilla, jos heillä ei ole asiakasvirtaa, mutta kulut juoksevat. Mättöläkin on törmännyt siihen, että yksinyrittäjät voivat kokea häpeällisenä neuvojen kysymisen.

”Pohdiskellaan, että mitä naapuritkin ajattelevat, jos lopetan. Tai joku soittaa neuvoja useamman yksinyrittäjän puolesta ja jakaa heille tietoa. Terveiseni heille on, että älä lopeta yritystä ellei sinulla ole ollut jo aiemmin sen kanssa ongelmia”

Hyvä hetki päivittää digitaidot

Digivalmennuksia koordinoiva Heidi Lampinen on viime viikot keskustellut eri alojen yrittäjien kanssa siitä, miten koronakriisin tuomiin ongelmiin löytyisi ratkaisuja.

”Yhdellä soitolla saadaan vasta ideointi käyntiin, joten pyydän soittamaan uudelleen. Ratkaisuja alkaa yleensä syntyä nopeasti, kun yrittäjä ehtii miettiä, ketä yrityksen asiakkaat ovat ja miten heidät saisi pysymään. Esimerkiksi huoltamoyrittäjä voi alkaa tarjota lounaita mukaan ja pistää siitä kyltin tien varteen.”

Oman verkkokaupan perustaminen keskusteluttaa nyt paljon. Lampinen muistuttaa, että pelkkää koronakriisiä varten sitä ei kulujen ja vaivan takia yleensä kannata pystyttää. Jos verkkokauppa auttaa laajentamaan asiakaskuntaa pysyvästi, sitä kannattaa harkita.

”Joskus olen pyytänyt yrittäjiä jopa miettimään, että kannattaako tyhjässä tilassa nyt päivystää vai kannattaisiko pistää ovi kiinni ja pitää loma, että jaksaa painaa kesällä.”


Kuvassa Heidi Lampinen

Tradenomi (ylempi amk) opintojen jälkeen Lampinen opiskeli digiajan asiakkuuspäälliköksi ja digitaalisen liiketoiminnan kehittäjäksi. Hän koordinoi parhaillaan Mikkelissä Digiportaat-hanketta, jonka valmennukset toteutetaan nyt verkossa. Hän on hivenen ihmetellyt, ettei viimeisten kolmen viikon aikana ole ilmoittautunut uusia asiakkaita.

”Mukaan mahtuu uusia pk-yrityksiä. Teemme ensin maksuttoman kartoituksen ja tarjoamme asiakkaalle räätälöityjä koulutuksia. Nyt olisi hyvä aika pistää omat digitaidot pelikuntoon vaikkapa matkailu- ja palvelualan pk-yrityksissä.”

Hankkeella on oma yhteyshenkilönsä Savonlinnassa ja ProAgrian asiantuntija auttaa maaseutukuntien yrittäjiä. Yksi hankkeen teemoista on digimarkkinointi eli millä keinoilla yritys tavoittaa parhaiten asiakkaita.

”Yrittäjät pääsevät käytännössä opettelemaan eri työkaluja ja eri tapoja markkinoida. Näytämme myös, miten mainonnan tuloksia voi seurata. Tämä on tosi mielenkiintoinen aihealue. Pienikin yritys voi erottua verkossa, kun se tunnistaa oman asiakaskuntansa ja tuottaa asiakasta hyödyttävää sisältöä.”

Teksti: Päivi Kapiainen-Heiskanen
Kuvat: MikseiMikkeli ja kuvattavien omat arkistot

Mikkelin kaupunki tukee yrityksiä

Mikkelin kaupunki on kuunnellut paikallisten yritysten koronaviruksesta aiheutuvaa taloudellista hätää ja maksuvalmiuden nopeaa heikentymistä ja ryhtyy omalta osaltaan toimiin asian korjaamiseksi.

Järjestelyt ovat voimassa valtioneuvoston poikkeusolopäätöksen mukaisesti 13.4.2020 saakka. Mikäli poikkeusoloaikaa jatketaan, kaupunki jatkaa myös omia tukitoimenpiteitään sen mukaisesti.

Yritystilojen vuokranmaksuun tarvittaessa pidennyksiä

Mikkelin kaupunki vuokraa vuokraus- ja käyttöpalvelut -yksikkönsä kautta omia tilojaan yritysasiakkaille eri puolella kaupunkia. Kaupunki on valmis pidentämään yrityksien vuokranmaksuaikoja niiden yritysten osalta, joiden vuokranmaksukyky on koronaviruksesta aiheutuneen tilanteen perusteella heikentynyt. Tämä koskee niitä laskuja, joita ei ole vielä lähetetty.

Sopimalla kaupungin vuokraus- ja käyttöpalvelut -yksikön kanssa ennakkoon, asiakkaalle ei lähetetä vuokralaskuja poikkeusolojen aikana, vaan summa laskutetaan myöhemmin yhdessä sovittavana ajankohtana. Vuokranmaksuajan pidentäminen edellyttää aina asiakkaan omaa ja välitöntä yhteydenottoa vuokranantajaan ja toimenpiteistä sopimista. Vuokraus- ja käyttöpalvelut palvelevat asiakkaitaan puhelimitse ja sähköisillä viestimillä.

Ostolaskujen maksamisen aikaistaminen

Kaupunki aikaistaa laskujensa maksamista yrityksille. Kaupungin sisäinen prosessi, kuten laskun asiatarkastus ja hyväksyntä tulee kuitenkin suorittaa ennen laskun maksuunpanoa. Toimenpiteellä voidaan nopeuttaa laskun maksua keskimäärin yhden viikon verran. Tällä tavoin kaupunki pyrkii osaltaan varmistamaan yritysten maksuvalmiutta. Toiminta ei edellytä palvelun tuottajilta toimenpiteitä.

Maksulliseen kadunvarsipysäköintiin yhden tunnin maksuton aika

Kaupunki helpottaa ravintoloiden ja kivijalkakauppojen toimintaedellytyksiä tuomalla yritysten asiakkaille maksuttoman tunnin pysäköintiin maksullisiin kadunvarsipysäköintipaikkoihin. Toimenpiteellä helpotetaan yrityksissä asiointia ja ravintoloista tapahtuvaa ruoan ulosmyyntiä.

Lippuautomaatteihin asennetaan kyltit yhden tunnin maksuttomasta pysäköinnistä. Pidempiaikainen pysäköinti jatkuu edelleen maksullisena. Lyhytaikaisessa pysäköinnissä autoissa tulee käyttää pysäköintikiekkoja, jotta parkkiruudut ovat mahdollisimman vilkkaassa asiakaskäytössä. Maksuton aika alkaa perjantaina 27.3. Pysäköintiä kaupungissa valvoo kaupungin pysäköintipalvelut.

Yrittäjä siirsi treenisalin asiakkaiden koteihin

Koronapandemia on saanut jotkut yritykset keksimään luovia ratkaisuja poikkeustilasta selviämiseen. CrossFit Mikkelin yrittäjä Jaakko Väyrynen tarjoaa asiakkailleen nyt treenit kotiin ja yhteisön verkossa.

CrossFit Mikkelin Kirjalassa sijaitsevat tilat sulkivat ovensa keskiviikkona 18. maaliskuuta, kun Suomen hallitus teki useita kokoontumisrajoituksia koronapandemian vuoksi ja suositteli samalla myös urheilutilojen sulkemista.

Vaikka kyseessä oli vain suositus, kuntoiluyrityksen vastaavalle yrittäjälle Jaakko Väyryselle oli selvää, että sali menee kiinni poikkeustilan ajaksi.

– Terveyden nimissä niin oli tehtävä, eikä ole kenellekään hyvä, että pidän tyhjää salia auki, Väyrynen sanoo.

Väyrynen ei lamaantunut tilanteesta. Hän oli ennakoinut urheilutilojen sulkemista jo useita päiviä ja alkanut pohtia, kuinka yrityksen toiminta voisi jatkua salin sulkemisesta huolimatta.

Väyrynen päätti, että kuntoilu jatkuisi, mutta treenit tehtäisiin verkkoon ja kommunikaatio asiakkaiden kanssa hoidettaisiin sosiaalisessa mediassa.

– Halusin palvella asiakkaita paremmin, jotta he voisivat jatkaa treeniohjelmansa mukaisia harjoituksia kotioloissa.

Ongelma oli, että CrossFit-treeneissä tarvitaan jonkin verran välineistöä, kuten erilaisia painoja, eikä kaikilla asiakkailla ole välineitä omasta takaa. Väyrynen keksi jakaa asiakkailleen salin kuntoiluvälineet lainaan sulun ajaksi.

– Asiakkaat saivat loppuviikosta hakea välineitä kuittausta vastaan. Kahvakuulia, käsipainoja, hyppynaruja ja käsipainoja lähti koteihin, ja myös levytangot ja soutulaitteet kelpasivat.

Väyrynen oli aiemmin kuvannut CrossFit-kilpailuja verkkoon, joten kuvauslaitteistoa ja osaamista videotuotantoon löytyi.

Nyt hän ja salin kaksi muuta valmentajaa kuvaavat päivittäin erilaisia treenivideoita, jotka julkaistaan YouTubessa ja jaetaan asiakkaille suljetussa Facebook-ryhmässä. Facebookin live-videoiden avulla on vedetty myös kehonhuoltoa, jolloin asiakkaat voivat osallistua tunnille yhtä aikaa valmentajan kanssa.

Facebook-ryhmässä toteutuu luontevasti myös salille kuuluva yhteisöllisyys: Väyrynen, valmentajat ja asiakkaat jakavat ryhmässä kuulumisia, tsemppaavat toisiaan ja keskustelevat harjoitusten sujumisesta.

– Yhteisöllisyys on toiminnassamme tärkeää, sillä CrossFit Mikkeli on kuntosali, jossa tehdään toiminnallista harjoittelua valmennuksellisesti ja yhdessä. Olemme vähän kuin urheiluseura, jossa urheillaan porukassa.

Asiakaspalaute virtuaalitreeneistä ja treeniyhteisöstä on ollut pelkästään myönteistä

– Asiakkaat ovat lähteneet innoissaan mukaan. Heistä on ollut hienoa, että näinkin voi toimia: emme vain ilmoittaneet, että tämä on tässä, vaan jatkamme toimintaa. Olemme tavallaan siirtäneet salin asiakkaiden koteihin.

Vaikka treeniohjelmat ja -videot on tarkoitettu pääasiassa Mikkelin salin asiakkaille, viikon treenit ja videolinkit löytyvät myös yrityksen avoimelta nettisivulta kenen tahansa katsottaviksi. Uusia videoharjoituksia päivitetään joka päivä.

– Videotreenit ovat mahdollisimman monipuolisia: esimerkiksi kotona tehtäviä kuntopiirejä, kehonpainoharjoituksia, voimapainotteisia harjoituksia ja kevyempiä liikkuvuusharjoituksia. Myös erilaisia juoksuharjoituksia videoidaan.

Monipuolisuus kuuluu myös lajin luonteeseen: CrossFit-harjoitteluun kuuluu erilaisia voimaharjoituksia, kehonpainoharjoituksia, kestävyysharjoituksia ja liikkuvuustreenejä.

Vaikka koronapandemia on syössyt monet yrittäjät ahdinkoon, Väyrynen kannustaa yrittäjiä kokeilemaan rohkeasti uusia toimintatapoja.

– Tilanne on kaikille niin uusi, että ei ole mitään hävittävää. Parhaimmillaan voi löytyä uusia asiakaskanavia ja uusia toimintatapoja. Yrittäjien kannattaa nyt myös tehdä yhteistyötä. Olemme esimerkiksi monien yrittäjäkaverien kanssa koettaneet miettiä uusia tapoja, millä saataisiin aikaan edes pientä liikevaihtoa poikkeusaikana.

Jaakko Väyrynen sanoo, että vaikka tulevaisuudesta ei vielä tiedä, oikeilla ratkaisuilla yrittäjä voi selvitä.

– Tämä on erilainen kevät, mutta ajattelen, että nyt pääsee opettelemaan uutta ja laittamaan aivot ja oman ammattitaidon todella töihin.

Teksti: Elina Jäntti
Kuva: CrossFit Mikkelin valmentaja Tiia Törnvall kuvaa treenivideoita verkkoon

Farmari-maatalousnäyttely siirtyy vuoteen 2022

Farmari 2020 -maatalousnäyttely siirtyy vuoden 2022 heinäkuun alkuun. Pitopaikkana säilyy Mikkeli. Asian päätti järjestävän keskuksen eli ProAgria Etelä-Savon hallitus. Siirron syynä on laajentunut ja vakava koronavirusepidemia Suomessa.

Päätöksen valmisteluun ovat osallistuneet sekä viranomaiset että yhteistyökumppanit.

– Teimme vastuullisen päätöksen kuunneltuamme laajasti eri tahoja. Emme voi olla varmoja, että koronavirusepidemia on ohitse rajoitteineen tulevan heinäkuun alussa. Näyttelykävijöiden ja -asettajien turvallisuus on tämän päätöksen pohjana, sanoo ProAgria Etelä Savon toimitusjohtaja Heikki Pahkasalo.

– Käymissämme keskusteluissa siirto on ymmärretty ja otettu hyvin vastaan. Toimimme siten, että tehtyjen varausten perumiset ja siirrot ovat helppoja näytteilleasettajille. Saimme tämän vuoden Farmariin paljon näytteilleasettajia ja haluammekin kiittää heitä kiinnostuksesta ja ilmoittautumisista. Tulemme kertomaan tällä viikolla myös ilmoittautuneille näytteilleasettajille, miten heidän pitää toimia tässä tilanteessa. Farmarin näyttelylipun ennakkoon ostaneet saavat lisää tietoa lippuhyvityksistä kuin myös arvonnoissamme lippuja voittaneet, Pahkasalo kertoo.

Mikkeliin rakentuu laaja ja asiakaslähtöinen Farmari vuonna 2022

Vuoden 2022 Farmarin vastaa ProAgrian uusi näyttely-yhtiö.

– Mikkeli on Farmarin järjestämiselle vuonna 2022 ykköspaikka. Uudistunut näyttelyalue Kalevankankaalla, hyvät sisätilat sekä mahdollisuus näyttäviin kotieläin- ja metsäosastoihin ovat näyttelyn onnistumiselle ehdottoman tärkeitä, sanoo uuden näyttely-yhtiön hallituksen puheenjohtaja Henri Honkala.

– Farmari on järjestetty Mikkelissä edellisen kerran vuonna 2010 ja alueella tuntuu jälleen olevan tilausta maatalousnäyttelylle. Sekä näytteilleasettajat että näyttelykävijät ovat olleet innolla tulossa näyttelyyn. Esimerkiksi metsäosaston kohdalla jouduimme jo laajentamaan näyttelyaluetta kaikkien ilmoittautuneiden näyttelyosastojen saamiseksi mukaan, Honkala jatkaa.

– Koronavirusepidemia on nostanut suomalaisen ruoantuotannon ja erityisesti huoltovarmuuden arvostuksen korkealle. Tämä on hyvä näkökulma järjestää Farmari vuonna 2022 ja kertoa tarkemmin, miten ruoka Suomessa tuotetaan vastuullisesti ja kiertotalouden kannalta kestävillä toimenpiteillä. Farmari 2022 -näyttelyn näytteilleasettajailmoittautuminen avautuu syksyllä 2021.

Kaupunginjohtajan katsaus mikkeliläisille koronavirustilanteesta

Hyvät mikkeliläiset,

Elämme aikoja, joita emme osanneet vielä kuvitella muutama viikko sitten. Maailmanlaajuinen koronaviruspandemia saavutti Aasian jälkeen Euroopan ja myös Suomen. Käytännössä kaikki valtiot ovat joutuneet rankkoihin toimenpiteisiin, jotta koronaviruksen aiheuttaman taudin eteneminen hidastuisi ja jotta terveydenhuolto ei ylikuormittuisi. Tutkijat ja lääkärit tekevät jatkuvasti tieteellistä työtä, jotta saataisiin tehtyä rokote koronavirusta vastaan.

Kriisin aika vaikuttaa arkielämäämme. Mikkelin kaupunki on joutunut karsimaan palveluitaan valtioneuvoston säätämien rajoitusten vuoksi. Moni työskentelee nyt kotonaan etänä. Kriisi vaikuttaa myös taloudellisesti. Tämän aikakauden vaikutukset näkyvät vielä pitkään kriisin jälkeenkin, mutta ensin meidän täytyy selviytyä tästä koko ihmiskuntaa koskevasta koettelemuksesta.

Nyt ensisijaisen tärkeää on se, että pidämme itsestämme ja lähimmäisistämme huolta. Tasavallan presidenttiä Sauli Niinistöä lainatakseni: On aika ottaa fyysistä etäisyyttä, mutta voimme lähentyä toisiamme henkisesti. On aika soittaa ystäville, vanhemmille, isovanhemmille, naapurillekin. On aika vähentää kontakteja ja viettää aikaa yleisillä paikoilla mahdollisimman vähän. Hyvä hygienia ja viranomaisten ohjeiden noudattaminen nousevat suureen arvoon, eikä nyt voi olla liian varovainen. Jokainen pienikin vastuullinen teko voi vähentää terveydenhuollon kuormitusta, jolloin heillä on aikaa ja tilaa hoitaa niitä, jotka tarvitsevat hoitoa.

Jokainen meistä voi sairastua koronavirukseen, useimmat meistä sairastavat sen lievänä, jotkut ehkä oireettomasti. Tärkeää on se, että jokainen, joka tuntee vähänkin flunssan oireita, jäisi kotiin tarkkailemaan vointiaan ja lepäämään. Näin pystymme estämään viruksen leviämistä riskiryhmien keskuudessa.

Kun elämme kriisiä, meidän täytyy myös muistaa se, että vallitseva tilanne voi vielä kestää pitkään. Tämä ei ole pikajuoksua, ei edes maraton. Koronavirustilanne on ultramaraton. Nyt voimassa olevat viranomaisohjeet koskevat lähiviikkoja, mutta asiantuntija-arvioiden mukaan viruksen leviämisen huippu saattaa osua Suomessa kesäkuulle. Elämme siis viikko kerrallaan. Tämä tietenkin vaatii meiltä kaikilta joustavuutta ja kärsivällisyyttä.

Tällä hetkellä yritykset, yhdistykset ja urheiluseurat ovat tiukoilla. Se on tietenkin huolestuttavaa, mutta väistämätöntä. Tapahtumat on peruttu, asiakkaat ovat poissa ja kassavirrat tyrehtyneet. Valtio antaa tukensa, mutta erityistä tukea tarvitsee aivan varmasti myös kuntatalous. Mikkelin kaupunki joutuu monen muun kunnan ohella sopeuttamaan talouttaan. Rajoitusten vuoksi palveluita on keskeytetty ja toimipisteitä suljettu, näitä ovat muun muassa kaikki kirjastot, liikuntapaikat, uimahallit ja museot. Nyt käynnistyvien yt-neuvotteluiden myötä henkilöstöä tullaan todennäköisesti lomauttamaan. Samalla kaupungin pitää kuitenkin huolehtia lakisääteisten ja yhteiskunnallisesti merkittävien tehtäviensä toteuttamisesta sekä kiireellisestä päätöksenteosta.

Olemme kaikki nyt samassa kyydissä, kriisi on maailmanlaajuinen. Uskon kuitenkin, että monesta nykypäivän haasteesta selviydymme ihan maalaisjärjellä. Toivotan kaikille paljon jaksamista, kärsivällisyyttä, rauhallista mieltä ja terveyttä. Samalla osoitan suurimman tsemppini ja kiitollisuuteni terveydenhuollon ammattilaisille, hoitajille, lääkäreille ja kaikille sairaalaympäristössä työskenteleville. Teette tällä hetkellä mittaamattoman arvokasta työtä. Kun te jaksatte, niin me muutkin jaksamme.

Olkoon kevätpäivänne aurinkoisia! Ulkoilu on nyt hyvää ajanvietettä, kuitenkin turvavälit huomioiden. Mutta sehän meiltä suomalaisilta kyllä uskoakseni onnistuu.

Timo Halonen
Mikkelin kaupunginjohtaja

Verkkolaskutuslaki astuu voimaa huhtikuun alusta alkaen ja OpusCapita varautuu ostolaskujen skannauspalvelun häiriötilanteisiin

Huhtikuun alusta alkaen astuu voimaan verkkolaskutuslaki, jonka mukaan yrityksellä on oikeus vaatia sähköistä laskutusta. Samaan aikaan OpusCapita ilmoittaa varautuvansa ostolaskujen skannauspalvelun häiriötilanteisiin koronavirustilanteen vuoksi.

EU-direktiiviin perustuva verkkolaskulaki astuu voimaan 1. huhtikuuta 2020. Kyseisestä päivämäärästä lukien elinkeinonharjoittajalla on oikeus saada pyynnöstä toiselta yritykseltä lasku sähköisessä muodossa. Kyseisen muutoksen ulkopuolelle on rajattu kuluttajalaskutus sekä yritykset, joiden vuosittainen liikevaihto on alle 10 000 euroa.” Kertoo Suomen Yrittäjien uutinen.

Laki astuu voimaan samalla kun juuri vallitsevan koronapandemian vuoksi esimerkiksi OpusCapita on ilmoittanut, että sen ostolaskujen skannauspalvelu varautuu häiriötilanteisiin, mikäli Helsingin ja Tallinnan välinen lauttaliikenne suljetaan.

Taloushallintayhtiö FinaGo kertoo asiakaskirjeessään tilanteesta näin: ”Yhteistyökumppanimme OpusCapitan skannauskeskus sijaitsee Tallinnassa. Tällä hetkellä skannaukseen menevät ostolaskut siirretään Helsingistä Tallinnaan päivittäin rekalla. Jos Helsingin ja Tallinnan välinen lauttaliikenne vähenee tai pysähtyy, myös skannauspalvelu häiriintyy tai keskeytyy.

Toinen mahdollinen riski on Tallinnan skannauskeskuksen sulkeminen väliaikaisesti. Skannaustyötä ei voida tehdä etätöinä, joten liikkumisen ja kokoontumisen rajoitukset vaikuttavat skannauskeskuksen toimintaan. Skannauskeskuksessa käsitellään fyysisten ostolaskujen lisäksi myös sähköpostin PDF-liitteinä välitetyt ostolaskut, jolloin myös näiden sähköpostitse lähetettyjen aineistojen käsittely viivästyy tai keskeytyy. ”

Lähteet:
Suomen Yrittäjät 25.2.2020
FinaGon asiakaskirje 23.3.2020

”Kriisi vaikuttaa yrityksen kassavirtaan” – Katso Finnveran kysymyksiä ja vastauksia rahoituksen hyödyntämisestä

Kokosimme kysymyksiä ja vastauksia, miten Finnveran rahoitusta voi hyödyntää koronaviruksen aiheuttamissa talousvaikeuksissa

Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen virallinen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vientitakuita.

Koronaepidemia vaatii nyt poikkeuksellisia toimenpiteitä. Finnveran pk-yritysten rahoitusmahdollisuus nostettiin viime viikolla 2 miljardista 12 miljardiin euroon. Tietoa Finnveran palveluista poikkeustilanteessa löytyy osoitteesta: finnvera.fi/korona

K: Yritykseni tarvitsee käyttöpääomaa kriisin läpi selviämiseen. Mitä vaihtoehtoja on?

V: Finnveran alkutakaus ja pk-takaus soveltuvat myös koronaviruksen aiheuttamiin käyttöpääomatarpeisiin. Yksinkertaisin ratkaisu enintään 150 000 euron (alkutakauksen osalta enintään 100 000 euron) rahoitukselle on pankkilaina, jolle Finnvera voi antaa 80 prosentin takauksen. Alkutakaus on tarkoitettu enintään kolme vuotta toimineille yrityksille ja pk-takaus yli kolme vuotta toimineille. Suosittelemme ottamaan yhteyttä omaan pankkiin.

K: Yrityksen tulovirta on heikentynyt, kuinka saan nopeimmin kevennettyä lainan maksuaikataulua?

V: Jos laina on otettu pankista ja Finnvera on lainan takaaja, ole yhteydessä pankkiin. Pankki hakee Finnveralta suostumuksen lainan lyhennysohjelman muutokseen. Jos sinulla tai yritykselläsi on lainaa suoraan Finnverasta, voit hakea lyhennysvapaata sähköisessä asioinnissa.

K: Kuinka pitkä lyhennysvapaa on mahdollinen?

V: Finnvera voi yhdellä hakemuksella myöntää kuuden kuukauden lyhennysvapaan.

K: Onko Finnveralla käytössä suhdannelaina?

V: Erityistä suhdannelaina-tuotetta ei ole, koska rahoitustarpeet voidaan hoitaa ensijaisesti Finnveran takauksilla. Ensisijainen ratkaisumme on takaus, aloittaville yrityksille alkutakaus ja yli 3 vuotta toimineille pk-takaus. Finnveralla on mahdollisuudet vastata yritysten rahoitushaasteisiin tässä poikkeuksellisessa suhdannetilanteessa olemassa olevien tuotteidensa kautta.

K: Minkälainen keskimääräinen käsittelyaika takauksilla on? Miten pitkä on pankkien käsittelyprosessi?

V: Alkutakauksen ja pk-takauksen myöntämisessä keskimääräinen käsittelyaika Finnverassa on 2 päivää.
Lyhennysvapaiden osalta pankki voi myöntää Finnveran takauksiin 6 kuukauden lyhennysvapaan automaattisesti. Finnveran lainojen osalta lyhennysvapaiden käsittelyaika on muutamia päiviä.

K: Kriisi on vaikuttanut yrityksen kassavirtaan, joka on heikentynyt merkittävästi eikä ole tarkkaa käsitystä, koska se palaa normaaliksi. Voinko saada rahoitusta?

V: Yrityksellä on oltava kannattavan toiminnan edellytykset sen jälkeen, kun väliaikainen koronan aiheuttama kriisi on ohi ja toimintaympäristö normalisoituu. Toimimme mahdollisuuksien mukaan siltana tilanteen yli. Tarjoamme esimerkiksi mahdollisuutta lyhennysvapaisiin. Jos esimerkiksi maksumuistutus on ehtinyt tulla koronaviruksen vuoksi viivästyneen maksun johdosta, se ei ole este lyhennysvapaalle.

Finnveralla on mahdollisuudet vastata yritysten rahoitushaasteisiin tässä poikkeuksellisessa suhdannetilanteessa olemassa olevien tuotteidensa kautta.

K: Pankki ei suostu tekemään maksuaikajärjestelyjä Finnveran takaamalle lainalle. Voiko Finnvera auttaa?

V: Useimmat pankit ovat jo ilmoittaneet suhtautuvansa myönteisesti poikkeuksellisen tilanteen vaatimiin maksuaikajärjestelyihin. Finnveralle on tärkeää, että yrityksen pankki on mukana maksuaikajärjestelyissä. Tilanteen niin vaatiessa harkitsemme yhdessä asiakkaan ja pankin kanssa myös muita ratkaisuvaihtoehtoja.

K: Lyhennyksen maksupäivä on jo pian eikä hakemusta lyhennysvapaasta ehditä käsitellä ennen sitä. Vaikeuttaako tämä lyhennysvapaan saamista?

V: Ymmärrämme, että tilanne on tällä hetkellä hankala ja suhtaudumme myönteisesti lyhennysvapaahakemuksiin, vaikka ne tulisivatkin lähellä eräpäivää. Lyhennyksen maksun lyhytaikainen myöhästyminen ei ole este lyhennysvapaan myöntämiselle, mutta toki toivomme mahdollisimman varhaista yhteydenottoa.

K: Mitä tapahtuu, jos maksut jäävät maksamatta. Kuinka nopeasti laskut menevät perintään?

V: Tässä poikkeustilanteessa harkitsemme saataviemme perintään siirtämistä erityisen tarkkaan. Finnveran yhteistyökumppani Intrum muistuttaa erääntyneistä maksuista kirjeillä, joista ensimmäinen lähetetään kahden viikon kuluttua eräpäivästä ja viimeinen kuuden viikon kuluttua.

K: Voiko Finnvera tarjota rahoitusta myös suuremmille yrityksille, joilla on lisääntyneitä tarpeita koronan vuoksi?

V: Finnvera voi palvella EU:n pk-määritelmää laajemmin ns. midcap-yrityksiä tapauskohtaisesti. Suuryritysten käyttöpääomarahoitusta emme kuitenkaan tarjoa, vaan tämä on rahoitusmarkkinoiden tehtävä.

Alkuperäinen palsta Finnveran sivuilla.