Haukivuorelle syntyi monipuolinen yritysten keskittymä – Rustiikka

Sekatavarakaupan uudet kauppiaat ja kylän kesäasukas ideoivat yhteistyömahdollisuuden paikallisille toimijoille Haukivuorella.

 

Wanha Osula nimellä tunnettu sekatavarakauppa sai uudet kauppiaat viime jouluna, kun Sanna Saloviin ja Jukka Niilo-Rämä ottivat Sirpa ja Kimmo Nykäsen paikat kauppiaina. Nykäset pääsivät ansaituille eläkepäiville ja uudet kauppiaat kehittämään liiketoimintaa ja jatkamaan kylälle tärkeiden palveluiden jatkamista.

Haukivuoren Sekatavarakauppa Oy pyörittää Wanhaa Osulaa ja juuri avattua Kahvila ja maalaispuoti Rustiikkaa. Saman katon alta löytyy rakennustarvikkeita, maaleja, koneita, vapaa-ajan laitteita ja -tarvikkeita sekä kahvila ja maalaispuoti, josta löytyy noin 30 lähialueen tuottajan tuotteita, aina sesongin mukaan. Kaupasta löytyy myös Postin ja Matkahuollon toimipisteet sekä Alkon noutopiste. 

Haukivuoren kesäasukas Jarmo Kaivo-oja joutui lomautetuksi koronan takia. Odottamaton vapaa-aika toi miehen kylälle jo ennen kesää ja se reissu poiki uusia ideoita, aina toteutukseen asti. Ravintola-alalla työskentelevä Kaivo-oja löysi Saloviinin ja Niilo-Rämän kanssa nopeasti yhteisen sävelen ja näin Rustiikka syntyi. Ideana on monipuolisen kahvilan lisäksi tarjota paikallisten ja lähialueiden tuottajien tuotteita ja niistä valmistettuja herkkuja.

 

Haukivuorella riitti vilskettä, kun juhannusviikko oli käsillä ja ilmat suosivat sekä Kahvila ja maalaispuoti Rustiikan avajaisia vietettiin pitkin viikkoa. Avajaisviikon jokaisena päivänä oli erilaisia tuotemaistatuksia ja -esittelyjä. Paikalla oli tuottajien edustajia sekä huippukokkeja, kokkaamassa asiakkaille makupaloja. Keittiömestari Mika Pesonen on voittanut muun muassa kokkien olympiakultaa 2016 Suomen Fazer Culinary Teamin kapteenina. Pesonen valmisti toinen toistaan makoisampia suupaloja avajaisviikon keskiviikkona ja vastaili ihmisten kysymyksiin tuotteisiin, kokkailuun ja ruoanlaittoon liittyen. Paikalla oli myös Koivurannan tilan emäntä Virpi Häkkinen, joka tarjoili tilansa omaa jäätelöä sekä juustoja.

 

Kannustettuaan Kaivo-ojaa keväällä yhteistyöhön alueen yrittäjien kanssa, MikseiMikkelin Vakka -hankkeen projektipäällikkö Aki Hakala on iloinen uutisesta.

– Tällaiset uutiset ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten vaikea kevät on poikinut myös paljon uusia toimivia ratkaisuja, Hakala toteaa.

 

Teksti ja kuva: Saku Niilo-Rämä

Elyn koronarahoitusten maksatushakemusten muistilista ja tietoiskujen tallenteet

ELY:n myöntämien poikkeusrahoitusten (tilanneanalyysi ja kehittämisavustus) maksatushakemusten käsittely käy vilkkaana ja käsittelyssä on ELY-keskuksen mukaan viikkojen jonot. Jotta maksatushakemuksen tekeminen ja käsittely olisi sujuvaa, hakijoiden suositellaan tutustuvan maksatushakemukseen ja sen täyttövinkkeihin etukäteen. Oikein ja riittävän kattavasti täytetty hakemus sujuvoittaa käsittelyä ja samalla voidaan välttyä mahdollisilta lisäselvityspyynnöiltä sekä viivästyksiltä maksatuksessa.

Lahden seudun kehitys LADEC järjesti toukokuussa tietoiskut maksatushakemuksten täyttämisestä ja tietoiskujen tallenteet on vielä katsottavissa LADEC:n sivuilla:
https://www.ladec.fi/tapahtumat/tietoiskut-elyn-koronarahoituksen-maksatushakemuksista

Lisäksi ELY-keskuksen sivuilla on tietoa ja muistilista (pääset muistilistaan tästä) maksatushakemuksiin liittyen.

MikseiMikkelin koronalinja auttaa ja neuvoo tarvittaessa Mikkelin seudun yrityksiä maksatushakemusten tekemisessä. Koronalinja palvelee numerossa 010 340 3080 arkisin klo 8-16.

ESR_yhdistelmalogo

Kansallisarkisto hakee nyt osaajaa

Kansallisarkistossa on käynnissä valtionhallinnon paperiaineistojen massadigitointihanke. Massadigitointia tehdään tällä hetkellä Kansallisarkiston Helsingin toimipaikassa ja se tullaan laajentamaan myös Mikkeliin keskusarkistoon. Kansallisarkisto hakee nyt osaajaa vastaamaan massadigitoinnin ympäristön laajentamisesta, kehittämisestä ja ylläpidosta.

Hakuilmoitus täällä.

Lake Saimaa -yhdistys perustettiin – mukana myös Mikkeli

Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan maakuntien liitot sekä Mikkelin, Lappeenrannan, Savonlinnan, Imatran ja Varkauden kaupungit allekirjoittivat loppuvuodesta 2019 Saimaa-sopimuksen. Sopimuksessa linjattiin, että Saimaan alueen matkailun tavoitteellista kehittämis- ja markkinointityötä jatketaan vuosien 2020 – 2025 aikana. Tavoitteena on nostaa Saimaan alue Suomen kolmen merkittävimmän matkailualueen joukkoon Lapin ja pääkaupunkiseudun rinnalle.

Yhteistyön toimeenpanotahoksi perustettiin Lake Saimaa -yhdistys, joka vastaa Saimaa-sopimuksen toteuttamisen strategisista linjauksista, toiminnan kehittämisestä sekä tuloksien seuraamisesta. Lake Saimaa -yhdistyksen puheenjohtajana toimii vuoden 2020 ajan Etelä-Karjalan liiton kehittämispäällikkö Anu Talka ja varapuheenjohtajana Mikkelin matkailujohtaja Maisa Häkkinen.

Talkan mukaan Lake Saimaan yhteistyö tulee näkymään muun muassa alueen yhteisinä digitaalisina palveluina, kuten digialustana, jolla korvataan aikanaan Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon nykyiset verkkoalustat, eli VisitSaimaa.fi ja GoSaimaa.fi -verkkosivut.

– Koronapandemiasta huolimatta katsomme tulevaisuuteen ja näemme matkailun potentiaalin olevan edelleen suuren. Uskomme, että ensimmäisenä vilkastuu kotimaan matkailu ja tilanteen normalisoiduttua myös ulkomaan matkailu. Tuolloin sekä palvelutarjonnan että digitalisaatiota hyödyntävän markkinoinnin ja myynnin on oltava iskussa.

Alueen yhteisten digitaalisten palvelualustojen lisäksi Lake Saimaa jatkaa vuonna 2017 alkanutta Lake Saimaa Purest Finland -brändiin perustuvaa aluemarkkinointia. Tavoitteena on vahvistaa kehittämistyötä esimerkiksi palveluiden tuotteistamisen ja paketoimisien suhteen, kertoo Lake Saimaa ry:n hallituksen jäsen ja Lappeenrannan kaupungin matkailujohtaja Mirka Rahman.

– Yhteistyö näkyy jo nyt esimerkiksi parhaillaan käynnissä olevassa, valtakunnallisessa 100 syytä matkailla kotimaassa -kampanjassa, molempien alueiden elämyksiä yhdistävässä Lakeland Experiences -myyntikanavassa sekä Saimaa-ilmiö 2026 -hankkeessa.

Saimaan alueen yhteisenä vahvuutena ovat muun muassa ainutlaatuinen järviluonto sekä lyhyet etäisyydet pääkaupunkiseudulle ja Pietariin. Maakuntarajat ylittävät ominaispiirteet korostuvat sekä Lake Saimaa -tekemisessä että alueen muussa yhteistyössä. Rahman uskoo, että Saimaan aluetta yhdistävä puhdas ja aito luontokokemus kiinnostaa matkailijoita niin kotimaassa kuin ulkomailla tänä päivänä.

– Saimaan alueen toimijoiden yhteistyöllä on vahvat juuret, mutta nyt on yhteistyön syventämisen aika. Yhdessä voimme tehdä enemmän ja näkyvämmin.

Saimaan alueen yhteiset tavoitteet, yhteistyöhalu sekä vahvuudet on nostettu keskeisiksi tekijöiksi esimerkiksi myös Saimaa-ilmiö 2026 -hakukirjassa, jolla tavoitellaan Itä-Suomen yhteistä Euroopan kulttuuripääkaupunkistatusta vuodelle 2026. Saimaa-ilmiö 2026 -hankkeessa ovat mukana Saimaata ympäröivät maakunnat ja niiden keskuskaupungit – Joensuu, Kuopio, Lappeenranta sekä Mikkeli.

Kutsu yrityksille markkinavuoropuheluun Mikkelin Eteläisen aluekoulun rakentamisesta

Mikkelin kaupunki rakennuttaa Urpolan kaupunginosaan uuden yhtenäiskoulun liikuntatiloineen. Tilaaja hankkii Eteläisen aluekoulun yhtenä hankintana KVR-urakkamallilla. Markkinavuoropuhelun tarkoituksena on yhdessä potentiaalisten tarjoajien kanssa kehittää hanketta ja toteutusmuotoja sekä hankintamenettelyä. Tilaaja julkaisee hankkeesta myöhemmin erillisen tarjouspyynnön.

Markkinavuoropuhelun järjestetään tiistaina 16.6. klo 13-16 etätilaisuutena.

Kutsun ja ohjeet markkinavuoropuheluun osallistumisesta löydät Hilmasta ja Tarjouspalvelusta. Ilmoittaudu tilaisuuteen 12.6. klo 12 mennessä tästä linkistä.

Mikkelin seutu kutsuu vapaa-ajan asukkaitaan – täällä on tilaa hengittää

Mikkelin seudulta lähetetään toukokuun viimeisellä viikolla työikäisille Mikkelin seudun ulkopuolisille vapaa-ajan asukkaille henkilökohtainen kirje. Kirjeen tavoitteena on muistuttaa mökinomistajia siitä, että maalaismaisen asumisen ei tarvitse rajoittua vain viikonloppuihin ja lomiin.

Kirjelähetyksen takana ovat Mikkelin kehitysyhtiö Miksein Enter to Business -hankkeen Mari Meriläinen ja Mikkelin seudun muuttajahanke Solmun Mira Myyryläinen.

Mikkelin seudulla on tilaa hengittää vapaammin, kaikki mahdollisuudet työllistyä mielekkäisiin hommiin, lapsille pienemmät koulut ja ajankäytön kannalta leppoisampi arki. Poikkeusajan myötä yhä useampi työ on lähtenyt sujumaan täysin etänä, joten uutta työpaikkaa ei välttämättä edes tarvita. Yritystoiminnan voi siirtää Saimaan maisemiin, tai aloittaa kokonaan uuden uran toimivaa yritystä jatkamalla.

-Tiedostamme, että yksi kirje ei varmasti tuo perheen muuttopäätöstä, mutta haluamme muistuttaa, että vapaa-ajan maisemiin kokonaan asettuminen on todellinen vaihtoehto, Mira Myyryläinen Mikkelin seudun muuttajahankkeesta kertoo.

-Muutaman Mikkelin seudulle sijoittumista hakevan yrittäjyydestä kiinnostuneen kanssa on parhaillaan neuvotteluja käynnissä yritystoiminnan jatkamisesta, joten tämä vaihtoehto kannattaa aina tutkia myös, Mari Meriläinen jatkaa.

Kirjeessä on kysely, jonka tavoitteena on saada kontakteja mm. yritysten jatkajaksi ja osaajaksi seudulla avoimena oleviin työpaikkoihin. Myyryläinen ja Meriläinen kirjoittivat kirjeensä henkilökohtaisena viestinä Miralta ja Marilta, joten sen paremmin kirje kuin kyselykään ei ole ihan tavanomainen.

Työpaikkoja auki Memory Campus -verkostossa

Memoriaali on Elkan, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun, Sodan ja rauhan keskus Muistin sekä Mikkelin kehitysyhtiö Miksein yhteishanke. Hankkeessa kehitetään digitaalisen aineiston vastaanottoa, käytettävyyttä ja verkkopalvelua, testataan jo olemassa olevia työkaluja, sekä pilotoidaan käyttäjälähtöisiä sähköisen vastaanottamisen malleja.

Memoriaalissa on tarvetta usealle eri alan osaajalle. Kokonaisuus tehdään It-asiantuntijan/sovelluskehittäjän ja kokoelma-asiantuntijoiden yhteistyöllä, asiakaslähtöisyys ja palvelumuotoilu huomioiden. Soveltuva korkeakoulututkinto ja hyvät yhteystyötaidot antavat parhaan lopputuloksen.

Katso lisätietoja ja työpaikkailmoitukset:

Elka
Xamk
Muisti

Uudistuva Viitostie lisää Etelä-Savon vetovoimaa

Suuret infrahankkeet, kuten Vt 5 Mikkeli–Juva, luovat uusia mahdollisuuksia maankäytölle, kohentavat elinkeinoelämän kasvuedellytyksiä ja sujuvoittavat työ-, asiointi- ja matkailuliikennettä.

Etelä-Savon työpaikoista 65 prosenttia sijaitsee kymmenen kilometrin päässä Viitostiestä. Mikkelin seudulle on sijoittunut uuden tien välittömään läheisyyteen jo useita teollisuuden ja kaupan palveluita. Mikkelissä kehitetään Visulahden aluetta ja Juvan Vehmaalle on suunnitteilla yritysalue.

– Mikkelissä valtatie 5:n pääkohde on Visulahti. Sinne on jo sijoittunut Ponsse, ja Biltema on päättänyt rakentaa myymälän. Lisäksi on tehty tonttivarauksia, kertoo toimitusjohtaja Juha Kauppinen Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:stä.

Kauppisen mukaan kiinnostus uuden tielinjan varrella oleviin tontteihin on lisääntynyt. Logistiikka-alan toimijoille erityisesti Visulahti ja Juvan Vehmaa ovat erinomainen sijoittumiskohde.

– Ponssen myötä odotuksia liittyy muun muassa puunkorjuuketjun yrityksiin. Varauksia on Visulahdessa jo mukavasti, mutta alue on iso ja vapaata tilaa löytyy. Liikennemäärä viitostiellä tulee ennusteiden mukaan kasvamaan. Se tuo samalla uutta asiakaspotentiaalia yrityksille, Kauppinen jatkaa.

Vaikka kiinnostus uuden tien varrella oleville tonteille on lisääntynyt, joitakin vanhan tien lähellä sijainneita yrityksiä jää myös syrjään. Kauppisen mukaan on tärkeää saada opastus kuntoon, jotta asiakkaat löytävät yritykset jatkossakin.

Itä-Suomen saavutettavuus paranee

Valtatie 5 on itäisen Suomen pääväylä, joka palvelee henkilöliikenteen lisäksi alueen talouselämää ja teollisuutta. Viitostien parantaminen on käynnissä Mikkelistä kohti Juvaa, ja tietä otetaan liikenteelle vaiheittain tämän ja ensi vuoden aikana. Kun yhteydet paranevat, tien suurin sallittu nopeus nousee sataan kilometriin tunnissa, se tarkoittaa entistä nopeampia yhteyksiä myös alueen yrityksille.

– Mikkeli–Juva-välin parantuminen on kaiken kaikkiaan merkittävä muutos. Yrityksiä kiinnostaa keskeinen sijainti Itä-Suomessa ja hyvä saavutettavuus etenkin pääkaupunkiseudulta katsoen, Juha Kauppinen sanoo.

Kuva: Väylävirasto

I love Mikkeli -kampanjassa tunnustetaan rakkautta Mikkelille sekä tuetaan paikallista ostamista

I love Mikkeli -kampanjalla hyvinvointia ja elinvoimaa Mikkeliin.

Mikkelin kaupunki ja aluetoimijat lanseerasivat yhdessä keskiviikkona 13.5.2020 uuden I love Mikkeli -kampanjan, jossa julkaistaan rakkaudentunnustuksia Mikkelille mm. kampanjan uudella Facebook-sivuilla. Rakkaudentunnustuksia julkaistaan säännöllisesti useamman viikon ajan. Rakkautensa Mikkelille tunnustaa mikkeliläisten lisäksi muun muassa Mikkelistä lähtöisin olevia henkilöitä sekä alueen vapaa-ajan asukkaita. Tulossa on tunnustuksia niin yrittäjiltä, kulttuuripersoonilta kuin aktiiviliikkujiltakin.

Leimapassikampanjan tavoitteena on kannustaa paikalliseen ostamiseen

Osana I love Mikkeliä toteutetaan leimapassikampanja mikkeliläisissä yrityksissä. Keräämällä leimoja yrityksistä saataviin leimapasseihin, osallistuu lahjakorttien arvontaan. Yhden leiman passiin saa 20 euron arvoisesta ostoksesta ja passin täyttämiseksi tarvitaan yhteensä 10 leimaa. Mukana olevat yritykset on merkitty I love Mikkeli -tunnuksella.

Lista mukaan lähteneistä yrityksistä on luettavissa myös ilovemikkeli.fi -verkkosivuilta. Yritysten mukaan liittyminen on edelleen mahdollista ottamalla yhteyttä Mikke ry:n toiminnanjohtajaan Kati Häkkiseen. Tiistaihin mennessä leimapassikampanjaan on ilmoittautunut jo 33 Mikkelissä toimivaa yritystä.

Toimintaa yhdessä Mikkelin hyväksi

I love Mikkeliä halutaan rakentaa verkostona, johon kaikki ovat tervetulleita.

– Tulossa on ainakin yksi kulttuuritoimijoiden tempaus. Suunnitelmia on myös yhteistyöstä liikuntatoimijoiden kanssa, kaupungin viestintäpäällikkö Heidi Hänninen sanoo.

Verkostomainen toiminta oman kotikaupungin hyväksi on saanut tähän asti hyvän vastaanoton.  Mikkelin Nuorkauppakamarin hallituksen jäsen Mikko Oksanen kertoo, että Nuorkauppakamari kiinnostui heti ideasta.

– Haluamme ehdottomasti olla osa näin elinvoimalle ja tunnettuudelle tärkeää hanketta ja tarjota panoksemme käytettäväksi.

Ideaa ovat olleet luomassa Mikkelin kaupunki, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy, Mikke ry, Mikkelin Nuorkauppakamari, Mikkelin yrittäjät, Etelä-Savon Yrittäjät sekä Etelä-Savon kauppakamarin Mikkelin osasto. Vaikka tekijäjoukko tässä vaiheessa koostuu yrittäjien ystävistä, on kampanjan tarkoitus laajeta myös muille elämänaloille kuten kulttuuriin, liikuntaan ja vapaaehtoistyöhön.

www.ilovemikkeli.fi
Facebook: I love Mikkeli (rakkaudentunnustuksia keskiviikosta 13.5.2020 alkaen)

ESR_yhdistelmalogo

Yrittäjille maksuttomat hyvinvointiwebinaarit käynnistyvät Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa

Hyvinvointiwebinaarisarja ”Vahvempana tulevaisuuteen” käynnistyy Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon yrittäjille 29.4.2020 klo 11.00. 12-osaisessa webinaarisarjassa kokeneet valmentajat ja yrittäjät haluavat tukea alueen yrittäjien selviytymistä koronakriisin aiheuttamassa vaikeassa tilanteessa.

Kaikille Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon yrityksille tarkoitetussa, maksuttomassa webinaarisarjassa saa tärkeää tietoa muun muassa siitä, miten yrittäjä voi parantaa toimintakykyä ja toimia parhaalla mahdollisella tavalla tässä tilanteessa. Aiheina käsitellään myös omaa terveyttä ja jaksamista, epävarmuuden sietämistä sekä sitä, miten voi myydä, markkinoida ja kehittää liiketoimintaa tässä hetkessä.

Tavoitteena on myös saada yhteistyötä ja uusia verkostoja Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon yrittäjien kesken.

Aloituswebinaarin pitää henkisen suorituskyvyn valmentaja ja palkittu yrityspuhuja Harri Gustafsberg. Mukana luennoimassa on myös useiden paikallisten yritysten edustajia.

Webinaarien lisäksi osallistujat saavat apua ja tukea Facebook-ryhmässä

Webinaareihin osallistuvat ilmoittautuvat mukaan kerran, jonka jälkeen kaikille ilmoittautuneille lähtee ennen uutta webinaaria osallistumislinkki sähköpostitse. Ilmoittautuminen on auki jatkuvana, eli osallistua voi myöhemminkin. Ilmoittautuminen tapahtuu Wirma Lappeenrannan sivujen kautta www.wirma.fi tai suoraan tästä linkistä: https://www.suknestor.fi/ilmoittaudu/VahvempanaTulevaisuuteenHyvinvointiwebinaarisarja/

Valmennusten lisäksi perustetaan oma suljettu Facebook-ryhmä, jossa osallistujat voivat kysellä asiantuntijoilta ja keskustella yhdessä. Webinaarit tulevat jälkikäteen osallistujille tallenteina.

Valmennuksen järjestävät yhteistyössä Lappeenranta-Imatra kaupunkiseudun kunnat, Business Mill, Wirma, Kehy, Saimaan kriisikeskus, Etelä-Karjalan kauppakamari, Etelä-Karjalan yrittäjät, Etelä-Karjalan yrittäjänaiset, Etelä-Savon yrittäjät, SyNet Saimaan yrittäjä-ja vaikuttajanaiset, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei, Savonlinnan elinkeinopalvelut, OP Suur-Savo ja OP Etelä-Karjala ja IT-Saimaa.

Lisätietoja:
Katja Tyrisevä, asiantuntija, Wirma yrityspalvelut
p. 040 661 9975, katja.tyriseva(at)lappeenranta.fi

Mari Ravattinen, hyvinvointivalmentaja TreeniX ja Mielen Melodiat
p. 040 731 1098, mari(at)mielenmelodiat.fi

ESR_yhdistelmalogo