Valtionvarainministeri Katri Kulmuni

Valtiovarainministeriö suunnittelee ALV-palautusta yrityksille – käyntiin ehkä kesäkuussa

Valtiovarainministeriö valmistelee arvonlisäverojen palauttamista koronasta kärsiville yrityksille.

Valtiovarainministeri Katri Kulmuni on jo aiemmin vahvistanut medialle palautusvaihtoehdon olevan selvityksessä.

Alustavien suunnitelmien mukaan palautus olisi määrältään kolmen kuukauden maksettu arvonlisävero, jonka yrittäjä maksaa myöhemmin uudelleen. Kyseessä ei täten ole tuki, vaan pikemminkin laina tai maksuajan pidennys.

Asiasta kertoi ensimmäisen kerran Taloussanomat, jonka uutisoinnin mukaan tavoiteaikataulu on nopea.

-Jos kaikki menee hyvin, mahdollinen laki voisi olla vahvistettuna kesäkuun alussa, ministeriön arvonlisäverotusyksikön päällikkö Suvi Anttila kertoo.

Takaisinmaksumahdollisuus koskisi tammi-maaliskuussa erääntyneitä veroja. Palautusmallissa otetaan huomioon eri verontilitystavat, eli kuukausittainen, neljännesvuosittainen ja vuosittainen tilitys.

Eduskunnassa on vireillä myös lakiesitys, jonka mukaan maksujärjestelyihin kuuluvista veroista maksettavaa viivästyskorkoa alennetaan tilapäisesti.

Jos arvonlisäveron palautuslaki hyväksytään ja yrittäjä on ehtinyt jo tehdä Verohallinnolle hakemuksen muiden huojennuksien osalta, hän voi muuttaa jo tehtyä hakemusta ja ilmoittaa hakevansa myös palautusta ja maksujärjestelyä alkukuukausina maksetulle arvonlisäverolle.

Kuva: Ministeri Katri Kulmuni, Valtioneuvoston kuvapankki

ESR_yhdistelmalogo

Laki yrittäjien oikeudesta työttömyysturvaan tulee voimaan 8.4.2020

Yrittäjät voivat saada väliaikaisesti työmarkkinatukea koronavirusepidemian aiheuttaman äkillisen ja yllättävän kysynnän heikkenemisen vuoksi. Ratkaisu koskee kaikkia yrittäjiä riippumatta yritystoiminnan muodosta. Laki on voimassa 30.6.2020 asti.

Hallitus antoi 2.4.2020 eduskunnalle esityksen laiksi yrittäjien työttömyysturvaoikeuden väliaikaisesta järjestämisestä. Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen 6.4.2020. Tasavallan presidentti vahvisti lain 7.4.2020.

– Poikkeukselliset olosuhteet edellyttävät poikkeuksellisia ja ripeitä toimia. On hienoa, että lakimuutos saadaan näin nopeasti voimaan. Tavoitteenamme on turvata yrittäjien toimeentulo tässä erittäin vaikeassa tilanteessa, työministeri Tuula Haatainen sanoo.

– Yrittäjiin kohdistuvien paineiden helpottamiseksi tukea on mahdollista hakea ja saada takautuvasti, jos edellytykset vain täyttyvät, ministeri Haatainen kertoo.

Jos yrittäjä rekisteröityy työnhakijaksi viimeistään 15.4.2020, hänellä on oikeus työmarkkinatukeen työnhakua edeltävältä ajalta 16.3.2020 alkaen, vaikka työnhaku ei olisi voimassa. Tukea voi kuitenkin saada vasta siitä alkaen, kun edellytykset täyttyvät.

Millä edellytyksillä yrittäjä saa työmarkkinatukea?

Työmarkkinatuen saaminen edellyttää, että

  • yrittäjän päätoiminen työskentely yrityksessä on päättynyt tai
  • yritystoiminnasta saatava tulo on vähemmän kuin 1 089,67 euroa kuukaudessa siinä jokaista yrittäjänä työskentelevää henkilöä kohti.

Päätoimisen työskentelyn päättymisen tai tulon vähentymisen tulee johtua koronavirusepidemiasta.

Tuen saaminen ei edellytä yritystoiminnan lopettamista.

Miten yrittäjä hakee työmarkkinatukea?

Työmarkkinatuen maksaminen edellyttää, että henkilö ilmoittautuu työnhakijaksi TE-toimistoon ja hänen oikeudestaan työmarkkinatukeen annetaan työvoimapoliittinen lausunto Kelalle.

Käytännössä prosessi menee näin:

  1. Yrittäjä ilmoittautuu työnhakijaksi TE-toimistoon ja antaa selvityksen päätoimisen työskentelyn päättymisestä tai tulon vähentymisestä koronavirusepidemiasta johtuen.
  2. TE-toimisto antaa yrittäjän oikeudesta työmarkkinatukeen työvoimapoliittisen lausunnon Kelalle.
  3. Yrittäjä hakee työmarkkinatukea Kelasta.
  4. Kela maksaa työmarkkinatukea yrittäjälle.

Nopein ja vaivattomin tapa ilmoittautua työnhakijaksi on käyttää siihen TE-palvelujen Oma asiointi -verkkopalvelua. Oma asiointi -palveluun pääsee te-palvelut.fiTämä linkki ohjaa toiselle verkkosivustolle-sivustolta tai menemällä suoraan osoitteeseen: https://asiointi.mol.fi/omaasiointiTämä linkki ohjaa toiselle verkkosivustolle. Työmarkkinatuen hakeminen hoituu Kelan verkkopalvelussa kela.fiTämä linkki ohjaa toiselle verkkosivustolle.

Lisätiedot:

hallitussihteeri Eeva Vartio, TEM, p. 0295 047 082 (median kysymykset)

TE-palvelujen valtakunnallinen henkilöasiakaspalveluTämä linkki ohjaa toiselle verkkosivustolle, p. 0295 025 500 (yrittäjien kysymykset, huom. palvelussa on suuren kysynnän vuoksi ruuhkaa, käytäthän ensisijaisesti mahdollisuuksien mukaan sähköisiä palveluita)

Alkuperäinen uutinen TEM:n sivuilla.

ESR_yhdistelmalogo

Koronaryhmä tukee ja auttaa kriisin yli

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei kokosi jo reilut kaksi viikkoa sitten 11 asiantuntijan koronaryhmän, joka auttaa yrityksiä hakemaan poikkeustilanteeseen räätälöityä kehittämisrahoitusta ja ideoimaan uutta liiketoimintaa. Koronaryhmässä päivystää yhdeksän MikseiMikkelin yrityskehittäjää sekä neuvojat ProAgriasta ja Uusyrityskeskus Dynamosta. Tässä jutussa neljä mikseiläistä kertoo koronakevään tunnelmista.

Ainutlaatuinen sauma hakea kehittämisrahoitusta

Normaalioloissa Mari Meriläinen opastaa yrityksiä sukupolven- ja omistajanvaihdostilanteissa. Koronakevään valmennukset toteutetaan nyt verkossa. Omistajanvaihdosinfo pidetään 14.-15.4.verkossa ja sen aikana käsitellään myös ajankohtaisia yritystalouden teemoja. Verkon välityksellä mukaan mahtuu 250 osallistujaa.

”Parhaillaankin vireillä on useita omistajanvaihdoksia etenkin palvelualoilla toimivissa osakeyhtiöissä ja kommandiittiyhtiöissä.”

Puula Golf Oy:n toimitusjohtajana reilut neljä vuotta ja valtakunnallisessa myyntiyrityksessä yli 60 työntekijän esimiehenä toiminut Meriläinen on hankkinut vahvan työnantajaosaamisen. Hän muistuttaakin, että häneen kannattaa ottaa yhteyttä, kun yrityksessä pohditaan työehtosopimusten kiemuroita tai mahdollisia lomautuksia.

Yritysten koronarahoitusmuotoja on julkistettu viime viikkoina ja niiden myöntöehdot ovat ehtineet muuttua. Koronaryhmäläiset sanovatkin yrityksille, että näin asiat ovat ”tämänhetkisen tiedon mukaan”.

Ensimmäisenä rahoitusinstrumenteista julkistettiin Business Finlandin kaksiportainen kehittämisrahoitus. Jos yritys ehti hakea sitä ennen kuin hakukriteerit täyttävien yritysten työntekijämäärät muuttuivat, hakemukset käsitellään joka tapauksessa.

”Turhautua ei nyt kannata, eikä hävetä sitä, että hakee tukea. Kannattaa pikemminkin muistaa, että nyt kehittäminen on tehty niin helpoksi kuin mitä se julkisella tuella ylipäätään voi olla. Meillä on käytettävissämme ajantasaisin tieto, joten kannattaa olla yhteyksissä.”

Aiemmin toiminimet eivät ole voineet hakea kehittämisrahoitusta. Nyt sekin on mahdollista, jos niillä on palkkalistoillaan työntekijöitä. Yritykset saavat käyttöönsä nyt kehittämiskonsultin 30 euron päivähinnalla, kun tavallisesti se on maksanut 200-300 euroa.


Kuvassa Mari Meriläinen

Savonia-ammattikorkeakoulusta aikoinaan tradenomiksi valmistuneen ja Xamkissa talousosaajan täydennyskoulutuksen käyneen Meriläisen motto sopii hyvin poikkeustilanteeseen: luovuttaja ei koskaan voita, eikä voittaja koskaan luovuta.

”Tämä motto auttaa aina, kun hartiat alkavat mennä kasaan. Nyt ei saa luovuttaa, vaan etsitään yhdessä uusia mahdollisuuksia positiivisen kautta. Nyt on saatavilla yhteiskunnalta rahaa kehittämiseen ennätyksellisen helposti ja edullisesti.”

Tuotekehitys luo uutta liiketoimintaa

Tuotekehitys, tuotteistus ja yritysten kehittäminen kuuluvat Aki Hakalan erityisosaamiseen. Konetekniikan insinööri on työurallaan nähnyt, miten yrityksissä tehdään ihmeitä tuotekehityksen avulla.

”Koronakriisin alussa näytti siltä, että yrityksissä saattoi olla aluksi vähän epätoivoisiakin ajatuksia, mutta uskomattoman nopeasti alkoi löytyä uusia ideoita. Hyvin nopealla tahdilla seudun yritykset ovat anoneet kehittämisrahoitusta kymmenille uusille hankkeilleen.”

Kymmenisen vuotta Mikseissä työskennelleen Hakalan on yllättänyt positiivisesti sekin, että verkon välityksellä työskentely on räjäyttänyt ajattelua yrityksissä ja on saatu nopeasti luotua uudenlaisia liiketoimintamalleja.

”Vaikkapa omakotitalo-, mökki- tai salaojaremontteja toteutetaan nyt niin, ettei tilaus- tai toimitusvaiheessa tarvita ihmiskontaktia. Lääkäripalveluissa kohdataan asiakkaita ruudun välityksellä. Monilla yrityksillä on aivan huikeita uusia liiketoimintaideoita.”

Haastattelupäivänä Hakala on käynyt tapaamassa yrittäjää, joka paineen keskellä hakee rauhassa uusia avauksia, joiden odottaa tuottavan kassavirtaa 1-2 vuoden kuluessa.

”Tällaisten yrittäjien kanssa asioita pohdiskellessa voimaantuu itsekin. Taloushuolia on nyt kaikilla, eikä niiden alle kannata uupua, vaan haetaan yhdessä systemaattisesti ratkaisuja.”

Hakala veti aikoinaan vuosia Tekesissä teknologia-ohjelmia, syventyi yritysrahoitukseen ja edisti puurakentamista.

”Minulla on varmaan vieläkin modernin teollisen puurakentamisen kehittäjän leima otsassani. Sillä lohkolla riittää tekemistä edelleen tässä maassa.”

Nyt kehittämisrahoituksen haun kanssa painiville yrityksille hänellä on selkeä viesti.

”Ensin tehdään kunnon suunnitelma, koska sen pohjalta on helppo hakea rahoitusta isollekin hankkeelle, joka tukee kauaskantoista kehittämistä. Nyt kun yrityksissä saattaa olla hiljaisempi aika, tällaisten suunnitelmien tekemiselle voi jäädä paremmin aikaa.”


Kuvassa Aki Hakala

Yksinyrittäjä löytää nyt tukea

MikseiMikkelissä reilut neljä vuotta yrityskehittäjänä työskennellyt tuotantotalouden DI Kirsi Mättölä tuntee yrittäjän arjen. Hän on työskennellyt miehensä yrityksessä Hauhalan Puutuotteessa ja perheyrityksessä Rakennusliike V. Mättölässä. Hänellä on myös yritysneuvojan erikoisammattitutkinto.

”Matkailualan yritysten liiketoimintaa kehitin ProAgriassa yli seitsemän vuotta. Nyt MikseiMikkelissä tuen yritysten perustamista. Lisäksi olen mukana kahdessa hankkeessa, joista toinen edistää elintarvikevientiä Saksaan ja toisessa kehitetään terveysteknologian tuotteita palvelumuotoilun keinoin.”

Tällä hetkellä Mättölä neuvoo myös maahanmuuttajataustaisia yrittäjiä yrityksen perustamisessa. Neuvontatilanteissa voi olla puhelimen välityksellä mukana tulkki.

”Jos on kotoisin vaikka miljoonakaupungista, siellä toiminut liikeidea ei välttämättä toimi täällä. Lisäksi meikäläinen byrokratia rekisteröinteineen ja byrokratioineen on heille uutta.”

Koronakevään rahoitushaut ovat pidentäneet Mättölänkin etätyöpäiviä. Ensin neuvontaa hakivat Business Finlandille hakemuksia laatineet osake- ja kommandiittiyhtiöt sekä avoimet yhtiöt.

”Nyt rahoitusneuvoja kysyvät yksinyrittäjät, kuten kampaamot ja kivijalkakaupat. Niillä on suuri asiakaskato, mutta ei välttämättä resursseja pystyttää verkkokauppaa tai järjestää tuotteiden kotiinkuljetusta.”


Kuvassa Kirsi Mättölä ja Kata-koira

Yksinyrittäjille suunnattu 2000 euron tukiraha tulee huhtikuun alkupuolella haettavaksi, mutta vielä sitä varten ei ole tarkkoja tietoja..

”Yksinyrittäjien kanssa pohditaan nyt, mitä kuluja voisi karsia.”

Tiukin tilanne on vuoden alussa aloittaneilla, jos heillä ei ole asiakasvirtaa, mutta kulut juoksevat. Mättöläkin on törmännyt siihen, että yksinyrittäjät voivat kokea häpeällisenä neuvojen kysymisen.

”Pohdiskellaan, että mitä naapuritkin ajattelevat, jos lopetan. Tai joku soittaa neuvoja useamman yksinyrittäjän puolesta ja jakaa heille tietoa. Terveiseni heille on, että älä lopeta yritystä ellei sinulla ole ollut jo aiemmin sen kanssa ongelmia”

Hyvä hetki päivittää digitaidot

Digivalmennuksia koordinoiva Heidi Lampinen on viime viikot keskustellut eri alojen yrittäjien kanssa siitä, miten koronakriisin tuomiin ongelmiin löytyisi ratkaisuja.

”Yhdellä soitolla saadaan vasta ideointi käyntiin, joten pyydän soittamaan uudelleen. Ratkaisuja alkaa yleensä syntyä nopeasti, kun yrittäjä ehtii miettiä, ketä yrityksen asiakkaat ovat ja miten heidät saisi pysymään. Esimerkiksi huoltamoyrittäjä voi alkaa tarjota lounaita mukaan ja pistää siitä kyltin tien varteen.”

Oman verkkokaupan perustaminen keskusteluttaa nyt paljon. Lampinen muistuttaa, että pelkkää koronakriisiä varten sitä ei kulujen ja vaivan takia yleensä kannata pystyttää. Jos verkkokauppa auttaa laajentamaan asiakaskuntaa pysyvästi, sitä kannattaa harkita.

”Joskus olen pyytänyt yrittäjiä jopa miettimään, että kannattaako tyhjässä tilassa nyt päivystää vai kannattaisiko pistää ovi kiinni ja pitää loma, että jaksaa painaa kesällä.”


Kuvassa Heidi Lampinen

Tradenomi (ylempi amk) opintojen jälkeen Lampinen opiskeli digiajan asiakkuuspäälliköksi ja digitaalisen liiketoiminnan kehittäjäksi. Hän koordinoi parhaillaan Mikkelissä Digiportaat-hanketta, jonka valmennukset toteutetaan nyt verkossa. Hän on hivenen ihmetellyt, ettei viimeisten kolmen viikon aikana ole ilmoittautunut uusia asiakkaita.

”Mukaan mahtuu uusia pk-yrityksiä. Teemme ensin maksuttoman kartoituksen ja tarjoamme asiakkaalle räätälöityjä koulutuksia. Nyt olisi hyvä aika pistää omat digitaidot pelikuntoon vaikkapa matkailu- ja palvelualan pk-yrityksissä.”

Hankkeella on oma yhteyshenkilönsä Savonlinnassa ja ProAgrian asiantuntija auttaa maaseutukuntien yrittäjiä. Yksi hankkeen teemoista on digimarkkinointi eli millä keinoilla yritys tavoittaa parhaiten asiakkaita.

”Yrittäjät pääsevät käytännössä opettelemaan eri työkaluja ja eri tapoja markkinoida. Näytämme myös, miten mainonnan tuloksia voi seurata. Tämä on tosi mielenkiintoinen aihealue. Pienikin yritys voi erottua verkossa, kun se tunnistaa oman asiakaskuntansa ja tuottaa asiakasta hyödyttävää sisältöä.”

Teksti: Päivi Kapiainen-Heiskanen
Kuvat: MikseiMikkeli ja kuvattavien omat arkistot

Yrittäjä: näin teet ELY-rahoitushakemuksen

ELY-keskukset avasivat eilen tiistaina 31.3.2020 rahoituspalvelunsa koronavirusepidemian johdosta markkina- ja tuotantohäiriöistä kärsiville yrityksille. Teimme sinulle video-ohjeen.

ELY-keskusten rahoitus soveltuu 1-5 henkilöä työllistäville yrityksille sekä kaikenkokoisille työllistäville toiminimiyrityksille. Työllistämisen arvioinnissa katsotaan hakuhetken tilanne.

Rahoitus soveltuu myös sellaisille yhtiöille, joissa toimii useita yrittäjästatuksella toimivia tekijöitä, mutta ei välttämättä yhtään työntekijää (jaettu omistus). Myös työllistävä yhdistys voi hakea ja saada ELY-keskuksen avustusta.

Rahoitus ei sovellu:

  • Yksinyrittäjille, joille on tulossa oma avustusmuoto
  • Yli 5 henkilöä työllistäville osake- kommandiitti- ja avoimille yhtiöille, jotka ovat tukikelpoisia Business Finlandissa

Rahoituksen määrä on 80% kehittämishankkeen hyväksytyistä kustannuksista, eli yritykselle jää aina 20% omavastuuosuus. Tuesta 70% voidaan maksaa ennakkomaksuna myönteisen rahoituspäätöksen saamisen jälkeen.

Katso MikseiMikkelin video-ohje ELY-hakemuksen tekemiseen

Näin teet onnistuneen hankebudjetin

Hankebudjetin tekeminen on yksi rahoitusvaiheen useimmin kysytyistä kysymyksistä. Kokosimme tähän esimerkkejä siitä, kuinka voit rakentaa budjettisi.

ELY-keskuksen kautta haettava tilanneanalyysiavustus

ELY-keskus myöntää yrityksen tilanneanalyysiin avustusta enintään 10 000 euroa. Rahoitus kattaa enintään 80% osuuden kustannuksista, eli hankkeen kokonaisbudjetti voi tällöin olla 12 500 euroa

Avustuksessa hyväksyttyjä kustannuksia ovat palkkakustannukset ja näihin liittyvät sivukulut:

  • yrityksessä työskentelevien henkilöiden laskennalliset palkkakustannukset enintään 2000€ saakka per työntekijä
  • välilliset kustannukset (mm. työnantajamaksut), joiden määräksi esitetään asetuksen muutoksella enintään 50 % laskennallisista palkkamenoista

LISÄYS: ELY-keskus on 1.4.2020 päivittänyt hakuohjetta seuraavasti: tilanneanalyysi on tarkoitus olla lyhyt hanke, enintään kuukauden pituinen. Kehittämistoimenpiteet voivat olla laajempi kokonaisuus, jolla on pidempi toteutusaika.

Mikäli haet tilanneanalyysiavustuksen enimmäismäärää, tee budjettisi näin:
  1. Merkitse hakemukseen enintään kuukauden edestä palkkoja. Hyväksytty palkkameno on enintään 2000€ henkilöä kohden kuukaudessa, joten suurimman tukihyödyn saat, mikäli voit merkitä hakemukseen 4,1 henkilön palkat. Tällöin laskennallinen palkkasumma on 8333 euroa. Mikäli yrityksessäsi ei ole näin montaa yrittäjää tai työntekijää, voit hakea avustusta ainoastaan työntekijöiden mahdollistaman enimmäismäärän.
  2. Järjestelmä laskee nyt automaattisesti välilliset menot, jotka ovat 50% laskennallisista palkkamenoista. Esimerkiksi 8333€ palkkasummalla välilliset menot ovat  enintään 4167€  palkkamenoista.
  3. Hankkeen kokonaisbudjetiksi muodostuu näiden yhteissumma, eli enintään 12 500€, joka on hankkeen suurin sallittu koko. Syöttämiesi palkkojen jälkeen tarkista hankkeen koko kohdasta ”Kehittämistoimenpiteet yhteensä”. Syötä tukiprosentiksi 80%.
  4. Valitse kustannusten alta kohta ”Yrityksen taloudellisen tilanteen vuoksi haen avustuksen maksun ennakkoa ennakon enimmäismäärään asti”
  5. Siirry kohtaan ”Rahoitus”. Näet nyt haettavan avustuksen kohdalta julkisen avustuksen määrän. Yksityisen rahoituksesi määräsi on hankkeen kokonaissumma – julkisen avustuksen määrä (esim. 12500-10000=2500). Merkitse tämä erotus (joka on 20% hankkeen kokonaisbudjetista) kohtaan ”Hakijan omarahoitus – tulorahoitus”. Tarkista vielä lopuksi, että hankkeen kulut ja rahoitus ovat tasapainossa.

 
Olet nyt tehnyt hankebudjetin. Tarkista vielä hakemuksesi – olethan varmasti vastannut kaikkiin hakemuksessa kysyttyihin kysymyksiin?
 

ELY rahoitusosuudet
Hakiessasi täyttä tukimäärää merkitse Hakijan omarahoitus – tulorahoitus kohtaan 2501 euroa. Haettavan avustuksen määrä on nyt 9999,00 euroa ja hankekoko enintään 12 500€, joka on haettava enimmäismäärä.

Vinkki: Saimme tietoomme myös Talouskuution Petri Partin tekemän hakemusvideon. Täältä löydät myös Petrin vinkit hakemuksen tekemiseen.

Katso myös ELY-keskusten rahoitusohje.

Siirry ELY-keskusten poikkeusrahoitussivuille tästä. Löydät sivun alaosasta linkin hakemukselle kohdasta ”Haku: Aluehallinnon asiointipalvelu”.

ESR_yhdistelmalogo

Lomautusten ilmoitusaika ja YT-neuvottelujen kestoaika lyhenivät – yrittäjien työttömyysturva parani 1.4. alkaen.

Työsopimuslain, merityösopimuslain ja yhteistoiminnasta yrityksissä annettuun lakiin tehtävät muutokset ovat voimassa 1.4.–30.6.2020

Tavoitteena on, että työnantajat voivat sopeuttaa toimintaansa nykyistä nopeammin tilanteessa, jossa koronavirusepidemia on heikentänyt äkillisesti ja voimakkaasti tuotteiden ja palveluiden kysyntää. Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen lakien muuttamisesta 30.3.2020. Presidentti vahvisti lakimuutokset 31.3.2020.

Lain vaikutukset yrityksiin ja työntekijöihin:

  • Lomautusilmoitusaika lyhenee 14 päivästä 5 päivään.
  • Lomautusta koskevien YT-neuvottelujen kesto lyhenee aiemmasta 14 päivästä vähintään 5 arkipäivään. Siltä osin kuin valtakunnallisessa työehtosopimuksessa on sovittu viittä päivää pidempiä tai lyhyempiä vähimmäisneuvotteluaikoja, noudatetaan työehtosopimuksen mukaisia neuvottelu- ja lomautusilmoitusaikoja.
  • Määräaikaisen lomauttaminen tulee mahdolliseksi. Työnantaja voi lomauttaa määräaikaisessa työsuhteessa työskentelevän työntekijän samoilla edellytyksillä kuin työntekijän, jolla on toistaiseksi voimassa oleva työsopimus.
  • Työsopimuksen purkaminen koeajalla helpottuu. Työnantaja voi purkaa työsopimuksen koeaikana myös taloudellisella tai tuotannollisella perusteella.
  • Takaisinottovelvollisuus pidentyy. Työnantajalla on yhdeksän kuukauden ajan velvollisuus ottaa työntekijä takaisin töihin, jos työntekijä on irtisanottu välillä 1.4.–30.6. tuotannollisista tai taloudellista syistä.

Lisäksi eduskunta hyväksyi 30.3. lakimuutoksen, jonka mukaan työnhakijaksi ilmoittautuvalla lomautetulla on oikeus työttömyysetuuteen muun muassa yritystoiminnan ja opintojen estämättä. Lomautetun yritystoimintaa ja opintoja ei tutkita TE-toimistossa. Muutoksen tarkoituksena on nopeuttaa lomautettujen työttömyysturva-asian käsittelyä. Lakimuutoksen myötä lomautetuilla ei myöskään ole velvoitetta laatia työllistymissuunnitelmaa tai osallistua TE-toimiston palveluihin.

Jos lomautetulla henkilöllä on yritystoiminnasta tuloa, Kansaneläkelaitos ja työttömyyskassa ottavat tulon huomioon maksaessaan soviteltua työttömyysetuutta. Työttömyysetuuden maksaminen lomautetulle edellyttää jatkossakin, että lomautettu ilmoittautuu työnhakijaksi TE-toimistoon. Lomautetuilla on myös edelleen velvollisuus ottaa vastaan työnantajan tarjoamaa työtä.

Kuvituskuva kättely 1200px

ELY-keskusten avustukset haettavaksi tiistaina 31.3.2020

Tiistaina 31.3.2020 avautuu uusi ELY-keskusten avustusmuoto yrityksille, jotka työllistävät 1-5 työsuhteessa olevaa henkilöä. Myös toiminimet ovat hakukelpoisia.

ELY-keskukset avaavat tiistaina 31.3.2020 uuden ”Yrityksen kehittämisavustus koronavirusepidemiasta aiheutuneissa markkina- ja tuotantohäiriöissä” -rahoitushaun.
Rahoitusta voidaan myöntää kaikkien toimialojen pienyrityksille lukuun ottamatta maa-, kala- ja metsätaloutta sekä maataloustuotteiden jalostusta.

Avustus voidaan myöntää yritysmuodosta riippumatta yrityksille:

  • jotka työllistävät vähintään yhden ja enintään viisi työsuhteessa olevaa työntekijää, jotka eivät ole yrittäjäasemassa toimivia henkilöitä ja joiden työaika on keskimäärin vähintään 30 tuntia viikossa,
  • joille koronavirus on aiheuttanut tilapäisiä markkina- ja tuotantohäiriöitä,
  • jotka pyrkivät uudistumaan ja vahvistamaan osaamistaan, sekä
  • kaikkien muiden toimialojen yrityksille, paitsi maa-, metsä- ja kalatalouden sekä maataloustuotteiden jalostuksen alan yrityksille

Lisäksi avustus on tarkoitettu myös niille yksityisille elinkeinoharjoittajille (toiminimet), joiden kokoaikaisten työntekijöiden määrä on enemmän kuin viisi työntekijää. Yritykset, jotka työllistävät yli viisi työntekijää, voivat hakea avustusmuotoista rahoitusta (liiketoiminnan kehitysrahoitus häiriötilanteissa) Business Finlandilta.

Avustusta myönnetään tilanneanalyysin tekemiseen tai kehittämistoimenpiteisiin.

Katso hakukuulutus ELY-keskusten sivuilla.

”Kriisi vaikuttaa yrityksen kassavirtaan” – Katso Finnveran kysymyksiä ja vastauksia rahoituksen hyödyntämisestä

Kokosimme kysymyksiä ja vastauksia, miten Finnveran rahoitusta voi hyödyntää koronaviruksen aiheuttamissa talousvaikeuksissa

Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen virallinen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vientitakuita.

Koronaepidemia vaatii nyt poikkeuksellisia toimenpiteitä. Finnveran pk-yritysten rahoitusmahdollisuus nostettiin viime viikolla 2 miljardista 12 miljardiin euroon. Tietoa Finnveran palveluista poikkeustilanteessa löytyy osoitteesta: finnvera.fi/korona

K: Yritykseni tarvitsee käyttöpääomaa kriisin läpi selviämiseen. Mitä vaihtoehtoja on?

V: Finnveran alkutakaus ja pk-takaus soveltuvat myös koronaviruksen aiheuttamiin käyttöpääomatarpeisiin. Yksinkertaisin ratkaisu enintään 150 000 euron (alkutakauksen osalta enintään 100 000 euron) rahoitukselle on pankkilaina, jolle Finnvera voi antaa 80 prosentin takauksen. Alkutakaus on tarkoitettu enintään kolme vuotta toimineille yrityksille ja pk-takaus yli kolme vuotta toimineille. Suosittelemme ottamaan yhteyttä omaan pankkiin.

K: Yrityksen tulovirta on heikentynyt, kuinka saan nopeimmin kevennettyä lainan maksuaikataulua?

V: Jos laina on otettu pankista ja Finnvera on lainan takaaja, ole yhteydessä pankkiin. Pankki hakee Finnveralta suostumuksen lainan lyhennysohjelman muutokseen. Jos sinulla tai yritykselläsi on lainaa suoraan Finnverasta, voit hakea lyhennysvapaata sähköisessä asioinnissa.

K: Kuinka pitkä lyhennysvapaa on mahdollinen?

V: Finnvera voi yhdellä hakemuksella myöntää kuuden kuukauden lyhennysvapaan.

K: Onko Finnveralla käytössä suhdannelaina?

V: Erityistä suhdannelaina-tuotetta ei ole, koska rahoitustarpeet voidaan hoitaa ensijaisesti Finnveran takauksilla. Ensisijainen ratkaisumme on takaus, aloittaville yrityksille alkutakaus ja yli 3 vuotta toimineille pk-takaus. Finnveralla on mahdollisuudet vastata yritysten rahoitushaasteisiin tässä poikkeuksellisessa suhdannetilanteessa olemassa olevien tuotteidensa kautta.

K: Minkälainen keskimääräinen käsittelyaika takauksilla on? Miten pitkä on pankkien käsittelyprosessi?

V: Alkutakauksen ja pk-takauksen myöntämisessä keskimääräinen käsittelyaika Finnverassa on 2 päivää.
Lyhennysvapaiden osalta pankki voi myöntää Finnveran takauksiin 6 kuukauden lyhennysvapaan automaattisesti. Finnveran lainojen osalta lyhennysvapaiden käsittelyaika on muutamia päiviä.

K: Kriisi on vaikuttanut yrityksen kassavirtaan, joka on heikentynyt merkittävästi eikä ole tarkkaa käsitystä, koska se palaa normaaliksi. Voinko saada rahoitusta?

V: Yrityksellä on oltava kannattavan toiminnan edellytykset sen jälkeen, kun väliaikainen koronan aiheuttama kriisi on ohi ja toimintaympäristö normalisoituu. Toimimme mahdollisuuksien mukaan siltana tilanteen yli. Tarjoamme esimerkiksi mahdollisuutta lyhennysvapaisiin. Jos esimerkiksi maksumuistutus on ehtinyt tulla koronaviruksen vuoksi viivästyneen maksun johdosta, se ei ole este lyhennysvapaalle.

Finnveralla on mahdollisuudet vastata yritysten rahoitushaasteisiin tässä poikkeuksellisessa suhdannetilanteessa olemassa olevien tuotteidensa kautta.

K: Pankki ei suostu tekemään maksuaikajärjestelyjä Finnveran takaamalle lainalle. Voiko Finnvera auttaa?

V: Useimmat pankit ovat jo ilmoittaneet suhtautuvansa myönteisesti poikkeuksellisen tilanteen vaatimiin maksuaikajärjestelyihin. Finnveralle on tärkeää, että yrityksen pankki on mukana maksuaikajärjestelyissä. Tilanteen niin vaatiessa harkitsemme yhdessä asiakkaan ja pankin kanssa myös muita ratkaisuvaihtoehtoja.

K: Lyhennyksen maksupäivä on jo pian eikä hakemusta lyhennysvapaasta ehditä käsitellä ennen sitä. Vaikeuttaako tämä lyhennysvapaan saamista?

V: Ymmärrämme, että tilanne on tällä hetkellä hankala ja suhtaudumme myönteisesti lyhennysvapaahakemuksiin, vaikka ne tulisivatkin lähellä eräpäivää. Lyhennyksen maksun lyhytaikainen myöhästyminen ei ole este lyhennysvapaan myöntämiselle, mutta toki toivomme mahdollisimman varhaista yhteydenottoa.

K: Mitä tapahtuu, jos maksut jäävät maksamatta. Kuinka nopeasti laskut menevät perintään?

V: Tässä poikkeustilanteessa harkitsemme saataviemme perintään siirtämistä erityisen tarkkaan. Finnveran yhteistyökumppani Intrum muistuttaa erääntyneistä maksuista kirjeillä, joista ensimmäinen lähetetään kahden viikon kuluttua eräpäivästä ja viimeinen kuuden viikon kuluttua.

K: Voiko Finnvera tarjota rahoitusta myös suuremmille yrityksille, joilla on lisääntyneitä tarpeita koronan vuoksi?

V: Finnvera voi palvella EU:n pk-määritelmää laajemmin ns. midcap-yrityksiä tapauskohtaisesti. Suuryritysten käyttöpääomarahoitusta emme kuitenkaan tarjoa, vaan tämä on rahoitusmarkkinoiden tehtävä.

Alkuperäinen palsta Finnveran sivuilla.

Taiteen edistämiskeskus Taike valmistelee koronatukea tuloja menettäneille

Taike etsii mahdollisuuksia tukitoimiin esimerkiksi valtion lisätalousarvion kautta. Liikkuvuusapurahojen haku keskeytetään toistaiseksi ja haku muutetaan pikaisella aikataululla koronatueksi.

Koronaepidemia on tyhjentänyt monen taiteilijan kalenterin. Peruuntumiset osuvat kipeimmin freelancereihin, vapaisiin taiteilijoihin ja yksityisyrittäjiin, joilta usein puuttuu ansioperustainen toimentuloturva. Myös tapahtumien järjestäjät ovat taloudellisesti kovilla.

Me Taikessa kannamme huolta taiteilijoiden toimeentulosta koronan aiheuttamassa poikkeustilanteessa ja etsimme mahdollisuuksia tukitoimiin esimerkiksi valtion lisätalousarvion kautta. Neuvottelemme tilanteesta tiiviisti opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa.

Matkustusrajoitusten vuoksi Taiken liikkuvuusapurahojen haku keskeytetään toistaiseksi ja haku muutetaan pikaisella aikataululla koronatueksi. Tiedotamme asiasta lisää mahdollisimman nopeasti. Tähän mennessä tulleet liikkuvuushakemukset käsitellään.

Alkuperäinen uutinen:
Taike valmistelee koronatukea tuloja menettäneille

Business Finland logo

Business Finland lanseeraa uuden ”Liiketoiminnan kehitysrahoitus häiriötilanteissa” -rahoituksen

Business Finland lanseeraa kaksi uutta rahoituspalvelua lieventämään koronavirusepidemian aiheuttamia talousvaikutuksia.

Business Finland avaa torstaina 19. maaliskuuta kaksi uutta rahoituspalvelua, joiden avulla pienet ja keskisuuret yritykset sekä midcap-yritykset voivat kehittää ratkaisuja koronaviruksen aiheuttamiin ongelmiin.

Rahoituksen avulla yritykset voivat selvittää ja suunnitella uusia liiketoimintoja, korvaavia toimitusketjuja ja tuotannon sekä työn tekemisen tapojen uudelleenorganisoimista koronaviruksen aiheuttamassa häiriötilanteessa ja sen jälkeen.

Rahoitusta suunnataan toimialoille, jotka kärsivät epidemian vaikutuksista vakavimmin. Rahoitus on kohdennettu matkailuyrityksille ja matkailun oheispalveluja tuottaville yrityksille, luoville aloille sekä kaikille toimialoille, joiden toimitusketjujen toimivuuteen koronavirustilanne on vaikuttanut tai on vaikuttamassa.

– Business Finlandin rahoitus auttaa yrityksiä löytämään ratkaisuja poikkeusoloissa ja varautumaan myös muihin mahdollisiin kriiseihin tulevaisuudessa, sanoo Business Finlandin johtaja Reijo Kangas.

Rahoituksen taustalla on hallituksen lisätoimet yrityksille koronaviruksen aiheuttamien vaikeuksien vähentämiseksi.

Uudet rahoituspalvelut lyhyesti

Esiselvitysrahoitus liiketoiminnan häiriötilanteissa
Rahoituksella yritys voi selvittää ja suunnitella itselleen esimerkiksi uusia liiketoimintoja, korvaavia toimitusketjuja, tuotannon organisoimista sekä työn muutoksesta johtuvien uusien toimintatapojen kehittämistä koronan aiheuttamassa häiriötilanteessa ja sen jälkeen.

Kehittämisavustus liiketoiminnan häiriötilanteissa
Rahoituksella yritys voi kehittää niitä asioita, joita se on tunnistanut ja jotka parantavat yrityksen mahdollisuuksia koronan aiheuttamassa häiriötilanteessa ja sen jälkeen. Toimenpiteiden seurauksena yritykselle pitää syntyä uusia ratkaisuja tuotteisiin tai tuotantoon liittyen.

Rahoituksen saaja voi olla myös pelkästään kotimarkkinoilla toimiva yritys.

Lue lisää rahoitusten hakemisesta ja ehdoista Business Finlandin sivuilta tai ota yhteyttä neuvontaamme.