Vaakuna-ralli ajetaan Mikkelissä 7. – 8. helmikuuta

SM Vaakuna-ralli tekee paluun Mikkelin talvitapahtumakalenteriin. Ralli ajetaan 7. ja 8. helmikuuta.

Kilpailussa ajetaan yhdeksän erikoiskoetta Mikkelin ja Hirvensalmen alueella. Rallireitti on yhteispituudeltaan noin 300 kilometriä, joista erikoiskokeita on hieman yli 110.

Kaksipäiväinen ralli starttaa jo perinteiseen tyyliin perjantaina 7.2. Mikkelin raviradalla ajettavalla yleisöerikoiskokeella.

– Mikkelin ravirata on läpikäynyt valtavat muutostyöt ja meidän kisa on yksi ensimmäisistä tapahtumista uudistuksen jälkeen. Vaikka yleisöerikoiskoe on avannut reitin jo vuosien ajan, ei kilpailijoiden kannata kuitenkaan luottaa vanhoihin nuotteihin. Tänä vuonna ajosuunta on muuttunut, joten kyseessä on ”uusvanha” avaus Vaakuna-rallille. Ennen kilvanajoa nähdään jälleen jälleen henkeäsalpaavaa ohjeisohjelmaa ja ilotulitus, kertovat raviradan puuhamiehet Jari Outinen ja Timo Viskari.

Lisää tietoja Vaakuna-rallista on osoitteessa vaakunaralli.fi.

EcoSairila Business Parkissa huolehditaan ympäristöstä entistä paremmin – “Alueelle syntyy korkeatasoinen ympäristöosaamisen keskittymä”

Mikkelin EcoSarilan teollisuuspuistossa otetaan käyttöön uudenlainen alueellinen ympäristöjohtamisen malli, jota tukee uusi digitaalinen EcoS-tietoalusta. Tavoitteena on varmistaa alueen ympäristöturvallinen toiminta ja tarjota alueelle sijoittuville yrityksille valmis toimintaympäristö, jossa ympäristövaikutuksia voi seurata tehokkaasti ja reaaliajassa.

Mikkelin Metsä-Sairilassa sijaitsevaan EcoSairila Business Park -teollisuuspuistoon sijoittuvat yritykset voivat jatkossa seurata ympäristövaikutuksiaan kattavammin, tarkemmin ja reaaliaikaisemmin.

EcoSairilaan on kehitetty uudenlainen EcoS-ympäristötietoalusta sekä alueellisen ympäristöjohtamisen malli, joiden avulla ympäristövaikutusten seuranta tehostuu ja helpottuu.

– Tällä tavalla varmistetaan alueen toiminnan turvallisuus ja riskien hallinta, ja ympäristötietoalustan ansiosta voidaan taata toiminnan ympäristöluvan mukaisuus ja toiminnan asianmukaisuus, sanoo Mikkelin kaupungin tekninen johtaja Jouni Riihelä.

Alueen toimijoiden ja viranomaisten kanssa kehitetyt palvelut sekä digitaaliset työkalut varmistavat myös sujuvamman tiedonkulun yritysten, viranomaisten, kansalaisten ja alueen maanomistajien kesken. Myös EcoSairila Business Parkin omat keskitetyt ympäristöpalvelut ja -asiantuntijat auttavat yrityksiä ympäristötavoitteiden toteuttamisessa.

– EcoSairilassa yrityksille tarjotaan toimintaympäristö, jossa ympäristövaikutusten seurantaan on olemassa valmis ja tehokas järjestelmä. Yritykset voivat halutessaan hyödyntää järjestelmää ja liittyä sen käyttäjiksi. Tavoitteena on, että alueelle syntyy korkeatasoinen ympäristövastuullisten yritysten keskittymä, sanoo Etelä-Savon ELY-keskuksen ylijohtaja Pekka Häkkinen.

Tietoalusta kokoaa havainnot yhteen

Alueellisessa ympäristöjohtamisen mallissa kaikki alueen yritykset ottavat vastuullisesti huomioon ympäristöasiat toiminnassaan. Tavoitteiden tukena on uusi innovaatiivinen EcoS-ympäristötietoalusta, jonka avulla alueella syntyvä havainto- ja mittaustieto kootaan yhteen paikkaan. Kattava havaintotietovaranto mahdollistaa alueen toimintojen ympäristövaikutusten analysoinnin ja reaaliaikaisen ympäristön tilannekuvan muodostamisen.

Myös alueen ympäristövaikutusten tasetta eli vaikutuksia eri luontoarvoihin, maaperään, vesistöihin ja lähialueen asutukselle voidaan seurata ja ylläpitää reaaliajassa.

Häiriötilanteita voidaan simuloida

EcoS-alustan avulla voidaan havainnoida myös tuotannon poikkeamia tai tehdä onnettomuuden aikaisia havaintoja. Ympäristöhavaintoja tarkkaillaan kattavasti jatkuvan mittauksen ja sensoreiden tukemana.

– Yksi tavoite on, että käyttöliittymällä voitaisiin tarkkailla reaaliajassa muun muassa Mikkelin eteläpuolisen Saimaan vedenlaatua. EcoSairila-konseptin kehittyessä järjestelmä kehittyy edelleen. Myös ilmaan tulevia päästöjä on mahdollisuus mallintaa, Pekka Häkkinen sanoo.

Mahdollisessa häiriötilanteessa tarvittava tilannejohtaminen saadaan nopeasti käyntiin, sillä EcoS-alustan avulla voidaan muodostaa poikkeuksellisen tapahtuman digitaalinen tilannekuva ja aloittaa toimintasuunnitelmien mukainen tilannejohtaminen.

Häiriötilanteita voidaan myös simuloida, jolloin niihin voidaan valmistautua ilman erillisen konkreettisen harjoituksen järjestämistä.

Kansalaiset mukaan

Uusi järjestelmä minimoi alueen ympäristöriskejä ja sillä on positiivinen vaikutus Mikkelin eteläpuolisen Saimaan ja lähialueiden vesistöjen haitallisen kuormituksen vähentymiseen sekä lähialueen asukkaiden ja loma-ajan asutuksen viihtyisyyteen.

Alueen toimintojen suunnitteluun pyydetään ennakoivasti mukaan lähialueiden asukkaita ja maanomistajia. Kansalaiset voivat osallistua suunnitteluun ja kommentoida ympäristölupamateriaaleja jo ennen yritystoiminnan ympäristölupamenettelyn käynnistämistä.

Lisätiedot

EcoSairilan alueen koordinaattori,
Panu Jouhkimo, 044 598 6854, panu.jouhkimo@mikseimikkeli.fi

EcoSairilan alueellisen ympäristöjohtamisen malli ja EcoS – ympäristötietoalustan määrittelytyö on toteutettu EU-osarahoitteisessa hankkeessa ”EcoSairilan Ympäristöjohtamisen malli ”. EcoS – alustan toteuttaja, innovaatiokumppani on kilpailutettu hankkeessa  ”EcoSairilan ympäristötietoalusta – innovaatiokumppanin valinta”. Molempiin hankkkeisiin EU-osarahoituksen myöntänyt taho on Etelä-Savon ELY-keskus.

Kuva: Pihla Liukkonen

Mikke ry sai uuden toiminnanjohtajan

Mikkelin kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys ry eli Mikke ry on saanut uuden toiminnanjohtajan.

Työnsä toiminnanjohtajana aloittaa tammikuussa 2020 Kati Häkkinen. Mikke ry:n hallitus teki valinnan kokouksessaan 17.12.

Kati Häkkinen on Thaimaan Khanomissa sijaitsevan Aava Resort & Spa -hotellin perustaja ja omistaja ja toimii aktiivisesti Mikkelin kulttuuri -ja elinkeinoelämässä. Hän palasi Mikkeliin lastensa kanssa vuosi sitten.

– Aavan ja Khanomin Thaimaan matkailukartalle tuominen on ollut haasteellinen mutta ennenkaikkea palkitseva urakka. Nyt Mikkeliin, kotiin, palanneena näen asiat uudessa ja laajemmassa valossa ja olen innoissani mukana rakentamassa Mikkelistä vetovoimaista maakuntakeskusta. Siihen pääsemme yhteistyöllä ja uusilla, rohkeilla ideoilla joita minulla riittää, Kati Häkkinen kertoo.

Mikke ry:n toiminnan pääpainopisteenä on lisätä kaupungin elinvoimaisuutta, kaupallista vetovoimaa, elämää ja asiakasliikennettä sekä positiivista mielikuvaa.

– Saimme toiminnanjohtajaksi tekijän, joka tiukentuneessa taloudellisessa tilanteessa luotsaa yhdistyksen uusille urille, on yhteistyökykyinen ja omaa laajan suhdeverkoston. Toivon erityisesti, että kaupunkiin saadaan uudenlaista yhteistyötä, positiivisuutta ja ennakkoluulotonta tekemisen meininkiä, sanoo Mikke ry:n hallituksen puheenjohtaja Jyrki Suvimaa.

Mikkelin kaupunki aikoo myydä Graniittitalon

Mikkelin kaupunki aikoo myydä graniittitalon

Mikkelin kaupunki aikoo myydä niin sanotun graniittitalon, jossa on sijainnut Mikkelin taidemuseo. Kaupunginhallitus päättää asiasta maanantaina 16.12.

Nykyisin graniittitalo on tyhjillään, koska taidemuseo on siirtynyt väistötiloihin kauppakeskus Akseliin. Graniittitalo ei ole nykykunnossaan museokäyttöön soveltuva, eikä kaupungilla ole rakennukselle muutakaan käyttöä.

Graniittitalon arvosta on teetetty kaksi kiinteistöarviota, joiden perusteella talon arvo on vajaat kaksi miljoonaa euroa. Kaupunginhallitukselle esitetään, että se antaa luvan valmistella graniittitalon myyntiä tarjouskilpailulla.

Kuva: Graniittitalo osoitteessa Ristimäenkatu 5 (Harri Heinonen).

Vuoden vaihtumista juhlitaan Mikkelissä perinteisin menoin

Mikkelin kaupunki järjestää uudenvuoden vastaanoton kaupungintalon edustalla 31.12. kello 23.30 alkaen.

Puheen tilaisuudessa pitää kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Kirsi Olkkonen.

Tilaisuuden ohjelma

  • Virsi 170;1
    • Rakuunasoittokunta
    • Mikkelin kamarikuoro ja yleisö
  • Puhe
    • kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Kirsi Olkkonen
  • Suomenmaa
    • Mikkelin kamarikuoro
  • Puhe ja rukous
    • Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan edustaja
  • Maamme
    • Rakuunasoittokunta
    • Mikkelin kamarikuoro ja yleisö

Kaupunki järjestää kaksi ilotulitusta

Mikkelin kaupunki järjestää 31.12. kaksi ilotulitusta. Ensimmäinen ilotulitus ammutaan Pankalammen rannalta kello 18. Toinen ammutaan Naisvuorelta kello 24. Kaupunki ostaa ilotulitukset Skystar/Pearsonic Oy:ltä ja niiden yhteishinta on 4500 euroa.

Karjala-tietokanta luovutettiin Kansallisarkistolle Mikkelissä

Karjala-tietokantasäätiö luovutti Karjala-tietokannan Kansallisarkistolle Mikkelissä 4.12. Kulttuurihistoriallisesti arvokas tietokanta on lajissaan maailman suurimpia väestöhistoriallisia aineistoja.

Luovutus tapahtui Karjala-tietokannan 30-vuotisjuhlien yhteydessä. Tapahtumaan tervehdyksensä toivat tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen, Karjalan Liitto, Suomen Sukututkimusseura sekä Mikkelin kaupunki. Itä-Suomen yliopiston kirjastonjohtaja Jarmo Saarti piti juhlapuheen ja FT Jenni Pettay tutkijan puheenvuoron. Kansallisarkiston puheenvuoron puolestaan esitti videotervehdyksenä tutkimusjohtaja Päivi Happonen.

Mikkelissä vuonna 1990 perustetun Karjala-tietokantasäätiön tarkoituksena on ollut luovutetun Karjalan väestöä koskevien kirkonkirjatietojen tallentaminen tietokantaan ja siten saaminen tutkimusta palvelevaan käyttöön. Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö on ylläpitänyt Karjala-tietokannan tallennustoimintaa, jonka tuloksena Kansallisarkiston Mikkelin toimipaikassa säilytettävien lakkautettujen luterilaisten ja ortodoksisten seurakuntien kirkonkirjamateriaalista on tallennettu Karjala-tietokantaan noin 11 miljoonaa henkilötietuetta.

Tietokannassa ovat kastettujen, vihittyjen, kuolleiden ja haudattujen sekä muuttaneiden luettelot sekä rippi- ja lastenkirjat. Aikajänne on 1700-luvun alkupuolelta aina siihen asti, kun Suomeen siirretyt noin 70 seurakuntaa lopetettiin vuonna 1949. Katiha-hakuohjelmalla voi verkossa etsiä sataa vuotta vanhempia henkilötietoja sekä tilastohakuja.

Vuodenvaihteessa päättyvään loppuvaiheeseen on saatu rahoitusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä, Suomen Kulttuurirahastolta, Karjalan Kulttuurirahastolta, Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiöltä, Kirkon keskusrahastolta sekä Mikkelin kaupungilta.

Kuva: Kansallisarkiston erityisasiantuntija, Karjala-tietokantasäätiön varapuheenjohtaja Tytti Voutilainen, Kansallisarkiston kehittämispäällikkö Anne Wilenius ja Karjala-tietokantasäätiön puheenjohtaja Aki Kauranen.

Itä- ja Pohjois-Suomella on tärkeä rooli Euroopassa

Eurooppa koostuu hyvin erilaisista alueista – valtavista metropoleista, vilkkaista kaupungeista, eläväisestä maaseudusta ja harvaan asutuista alueista. EU tunnistaa kaikki alueet tärkeiksi ja edistää monin tavoin alueiden mahdollisuuksia antaa oma panoksensa kansalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi ja yhteisten haasteiden ratkaisemiseksi. Edistäminen tarkoittaa ennen muuta rahoitusinstrumentteja, joita EU:lla on laaja skaala maanviljelystä työllisyyteen, kalastuksesta kaupunkikehitykseen ja huippututkimuksesta humanitääriseen työhön. Ne pohjautuvat unionin yhteiseen politiikkaan ja tarjoavat työkaluja yhteisten, eurooppalaisten tavoitteiden toteuttamiseen.

Eurooppaa ja koko maailmaa koskevien suurten haasteiden, kuten ilmastonmuutoksen ratkaiseminen vaatii laajaa yhteistyötä. Me Itä- ja Pohjois-Suomessa tunnistamme vastuumme osana Eurooppaa ja tuomme yhteiseen pöytään oman osaamisemme ja tarmomme maanosamme kehityksen eteenpäin viemiseksi.

Itä- ja Pohjois-Suomi ovat harvaan asuttua aluetta, jossa on seitsemän keskuskaupunkia. Alueellamme tuloksia syntyy erityisesti vuorovaikutuksessa kaupunkien ja syrjäisempien alueiden välillä, alueemme ominaispiirteisiin nojaten. Korkeakoulut ja tutkimuslaitokset uudistavat alueemme osaamispohjaa tekemällä   huippututkimusta ja opetusta, joka näkyy työnä ja toimeliaisuutena myös alueemme harvaan asutuilla seuduilla.

Luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen ja kiertotalouden kehittämiseen tähtäävä osaaminen korkeakouluissamme yhdistettynä Itä- ja Pohjois-Suomen mittaviin raaka-aineresursseihin tuottaa hyvinvointia koko Suomelle. Valtaosa maamme luonnonvaroihin perustuvan vientiteollisuuden uusista avauksista on vireillä Itä- ja Pohjois-Suomessa. Esimerkiksi Joensuussa on metsäbiotaloudessa osaamista ja huippututkimusta, joka poikii investointeja koko Itä-Suomen alueelle. Kokkolan akkuosaaminen kannustaa jalostamaan kaivosteollisuuden tuottamat raaka-aineet kotimaassa ja Mikkelin EcoSairila on modernin vihreän teollisuuden keskus.

Alueemme edistää maailmanlaajuisten haasteiden ratkaisemista monella muullakin sektorilla. Investoimalla Pyhännän ja Kajaanin välillä sijaitsevaan Piiparinmäen tuulivoimapuistoon Google lisää uusiutuvan energian tuottamista ja edistää teknologian kehittämistä. Kajaanin supertietokone kasvattaa paitsi Kainuun potentiaalia ja houkuttelevuutta, myös koko Itä-Suomen osaamista ja kilpailukykyä digitalisoituvassa maailmassa.

Oulun yliopistossa tehdään Suomen Akatemian rahoittamaa lippulaivatutkimusta 6G-teknologiassa, Itä-Suomen yliopistossa Joensuun kampuksella fotoniikassa. Näemme paljon potentiaalia Rovaniemen ja koko Lapin vastuullisessa, alueemme ainutlaatuiseen luontoon perustuvassa matkailussa. Kuopion maailmanluokan terveys-, hyvinvointi- ja ravitsemusosaaminen vauhdittaa alan teknologia ja –palveluyritysten kasvua ja tuo uusia innovaatioita ja menetelmiä terveydenhuollon kehittämiseen.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka nojaa uskottavaan maanpuolustuskykyyn. On tärkeää, että Itä- ja Pohjois-Suomi pysyy asuttuna, ja siinä elinvoimaisilla, houkuttelevilla kaupunkiseuduilla on merkittävä rooli. Suomen itäraja on Euroopan Unionin pisin yhteinen rajavyöhyke Venäjän kanssa, ja Itä- ja Pohjois-Suomen alueella on Suomen ja Venäjän välisestä noin 1 300 kilometrin maarajasta yli tuhat kilometriä.

Turvallisuuspolitiikan kulmakivi on myös yhteistyö. Me teemme aktiivista yhteistyötä Venäjän kanssa – EU:n yhtenäisen Venäjä-politiikan mukaisesti – täällä, missä se on luontevinta. Yhteistyömme ulottuu toki koko Barentsin alueella eli myös Norjan ja Ruotsin suuntaan, joiden kanssa jaamme valtakunnan rajan. EU kannustaa rahoitustyökaluillaan rajat ylittävään, tiiviiseen yhteistyöhön Euroopassa.

EU-komission rahoitusvälineet tukevat monen muun maanosamme alueen tavoin myös Itä- ja Pohjois-Suomen kehittymistä. Alueemme käyttää varoja hyvin tehokkaasti ja tuloksellisesti, EU:n asetusten ja kansallisten suositusten mukaisesti. Esimerkiksi EU:n rakennerahastorahoituksella on rahoitettu infrastruktuuria (mm. 5G-testiverkko), joka on auttanut rahoituksen saamista tai isompiin verkostoihin pääsyä, minkä myötä on voitu tehdä korkeatasoista tutkimusta. Hyödyt ovat laajentuneet alueelliselta tasolta kansalliselle ja jopa EU-tasolle.

EU-komission keväällä julkaisemassa maaraportissa todetaan, että alueelliset kehittyneisyyserot ovat vähentyneet Suomessa, mutta ne ovat edelleen suuria erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa. Kehitystä on siis saatu aikaan, mutta kehittämistä on edelleen jatkettava. Erityisen tärkeää on, että askeleita eteenpäin otetaan vuorovaikutuksessa keskuskaupunkien ja harvaan asuttujen alueiden välillä. Tähän me Itä- ja Pohjois-Suomen keskuskaupungit sitoudumme jatkossakin.

Kuva: Heleen Paukkunen

Visulahden aluekartta

Mikkelin kaupunki myy tai vuokraa kolme tonttia liikerakentamiseen uuden valtatie 5:n risteysalueelta

Mikkelin kaupunki myy tai vuokraa kolme tonttia tarjousten perusteella liikerakentamiseen Visulahdesta, uuden valtatie 5:n vilkkaalta eritasoliittymän risteysalueelta.

Tontti 1:

Visulahti tontti 3

  • Pinta-ala 13.147 m²
  • Rakennusoikeus 6.687 k-m²
  • Alin hyväksyttävä hinta 130.000 €

Tontti 2:

Visulahti tontit 1 ja 2

  • Pinta-ala 10.500 m²
  • Rakennusoikeus 5.341 k-m²
  • Alin hyväksyttävä hinta 130.000 €

Tontti 3:

Visulahti tontit 1 ja 2

  • Pinta-ala 10.502 m²
  • Rakenusoikeus 5.342 k-m²
  • Alin hyväksyttävä hinta 90.000 €

Tarkemmat tiedot ja tarjouspyyntö osoitteessa: https://tarjouspalvelu.fi/mikkeli/?id=263390

Astuvansalmi ensimmäisenä suomalaiskohteena Euroopan neuvoston kalliotaidereittiin

Astuvansalmen kalliomaalaukset on hyväksytty ensimmäisenä suomalaisena kohteena Euroopan neuvoston Prehistoric Rock Art Trails -kulttuurireittiin. Kalliotaidereittiä ja sen mahdollisuuksia Saimaan alueen matkailulle esitellään kalliotaideseminaarissa Mikkelissä 22.11.

Etelä-Savossa on maailman mittakaavassa ainutlaatuisen runsas esiintymä kalliomaalauksia. Ristiinan Astuvansalmella sijaitsevat maalaukset muodostavat yhdessä Pohjoismaiden suurimman kalliomaalausten kokonaisuuden. Suomessa kalliotaidekohteita ei ole vielä juurikaan hyödynnetty matkailussa. Esihistoriallisen kalliotaiteen kulttuurireitti on Euroopan neuvoston hyväksymä ja siihen kuuluu noin 160 kohdetta, joista suurin osa on Etelä-Euroopassa.

– Kalliotaide kiinnostaa niin paikallisia kuin matkailijoitakin. Astuvansalmen kalliomaalaukset ovat meidän kansainvälisesti tunnetuin matkailunähtävyytemme ja haluamme kehittää sitä kestävällä tavalla. Prehistoric Rock Art Trails -jäsenyys tarjoaa myös Etelä-Savon muille kunnille hyvät mahdollisuudet yhteistyöhön kehittää kalliotaidekohteita, sanoo matkailujohtaja Maisa Häkkinen Mikkelin kehitysyhtiö Mikseistä.

– Mikkelin seudulla on ollut asutusta jo tuhansia vuosia. Astuvansalmen kalliomaalaukset ovat esihistoriallisten jäämistöjen kruununjalokivi ja kansainvälisesti tunnetuin matkailuvalttimme. Emme välttämättä ole aina ymmärtäneet Astuvansalmen merkitystä matkailullisesta näkökulmasta, mutta asiat ovat kehittyneet oikeaan suuntaan. Meillä on Ristiinassa, Yöveden äärellä, ainutlaatuinen historiallinen kohde, sanoo Mikkelin kaupunginjohtaja Timo Halonen avauspuheenvuorossaan kalliotaideseminaarissa.

Astuvansalmen kalliomaalaukset ovat arviolta 4500 – 6000 vuotta vanhoja. Paikalle pääsee polkua pitkin, joka lähtee osoitteesta Suurlahdentie 2040. Matkaa maalauksille on noin kaksi kilometriä.

Kuva: Pihla Liukkonen / Kontrastia

Mikkelin veroprosenttia korotetaan tuntuvasti – Äänestykset eivät olleet tiukkoja

Vuoden 2020 veroprosentit päätettiin kaupunginvaltuuston kokouksessa 11.11. Äänestyksen jälkeen tuloveroprosentiksi jäi kaupunginhallituksen esitys eli 22 prosenttia.

Valtuuston kokouksessa, veroprosenttien käsittelyn aluksi, kaupunginjohtaja Timo Halonen käytti asiasta yleispuheenvuoron. Lisäksi useat valtuutetut käyttivät useita yleispuheenvuoroja.

Keskustelun aikana valtuutettu Heikki Nykänen (kesk.) esitti Jaakko Väänäsen (kesk.) ja Markku Kakriaisen (kesk.) kannattamana tuloveroprosentin nostamista vain yhdellä prosenttiyksiköllä eli nostamista 20,50 prosentista 21,50 prosenttiin.

Lisäksi valtuutettu Raimo Heinänen (ps.) esitti Jussi Marttisen (ps.) kannattamana tuloveroprosentin nostamista vain 0,75 prosenttiyksiköllä eli 21,25 prosenttiin.

Ensimmäinen äänestys koski muutosesityksiä. Nykäsen esitys keräsi enemmän kannatusta kuin Heinäsen (32–3, 16 tyhjää ääntä). Toisessa tuloveroprosentin äänestyksessä Nykäsen esitys hävisi äänestyksen kaupunginhallituksen esitykselle äänin 42–9. Näin kaupunginhallituksen esitys tuli päätökseksi.

Kiinteistöverostakin äänestettiin

Jaakko Väänänen (kesk.) esitti valtuutettu Markku Kakriaisen (kesk.) kannattamana, että yleiseksi kiinteistöveroprosentiksi määrätään 1,25 % sekä muun kuin vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentiksi 1,25 %.

Esitykset päätyivät äänestykseen. Kaupunginhallituksen esitys (1,37 %) yleisestä kiinteistöveroprosentista voitti äänin 42–9. Lisäksi muun kuin vakituisen asuinrakennuksen veroprosentti määriteltiin kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti (1,50 %) äänin 41–10.

Muut veroprosentit vuodelle 2020 hyväksyttiin yksimielisesti kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti.

  • Tuloveroprosentti 22 %
  • Yleinen kiinteistöveroprosentti 1,37 %
  • Vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentti 0,62 %
  • Muun kuin vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentti 1,50 %
  • Voimalaitosrakennusten kiinteistöveroprosentti 3,10 %
  • Yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöveroprosentti 0,00 %
  • Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti 4,00 %